Pitkä viikko

Sepon viimekertainen ”sulla on aina kiire” on jäänyt mietityttämään. Välillä kiireeni on sitä, että voin paeta maailmaa, välillä se on jotain sellaista mikä tuntuu imevän itsestä kaiken. Tällä viikolla en enää kiirehdi.

Viikonloppu oli kenties yksi elämäni hektisemmistä. Perjantaina pitkä päivä töitä, hyvin vähän unta ja Hesun bileet. Sieltä hetkeksi kotiin keskustelemaan Tiinan kanssa (erilleen) muuttamisesta. Ehtimättä nukkumaan silmäystäkään, lauantaina aamuviideltä kohti Tallinnaa. Tallinnassa rellestettiin melkein aamuviiteen asti, herätys oli ennen yhdeksää. Paluumatkalla väsytti hieman. SPQU(niset) Tällaiset reissut pitäisi vähitellen alkaa osata elää, kuten ”aikuiset”. Siihen tarvitaan a) järkeä, ja/tai b) rahaa. Valitettavasti tuntuu siltä, että en omista kumpaakaan.

Tiina oli taas muuttunut enkeliksi sillä välin kun olin poissa. Koti oli siivottu läpikotoisin ja pöydällä oli vastaleivottuja sämpylöitä. Olisin syönyt, jos olisin jaksanut. Nappasin kurkkukivun taltuttamiseksi puolikkaan buranan ja menin pikaisen saunan kautta suoraan nukkumaan. Nukuin yhtä soittoa lähes 15 tuntia. Aamulla kaivattiin jo työasioissa, mutta ei juurikaan kiinnostanut. Oli itse asiassa aika helpottavaa kun vaan lepäsi ja tunsi levon parantavan vaikutuksen.

Ihan kaikkea lepokaan ei parantanut, nyt on taas mehevä flunssa. Perkele. Ääni on edelleen melko totaalisesti kadoksissa, mutta kokonainen päivä puhumatta helpotti paljon. Ehkä jo huomenna voi alkaa sättiä itseään ääneen.

Nyt on jotenkin helpottunut olo. En oikeastaan tiedä miksi. Janin mainio viisaus, ”ihmisen on pystyttävä nukumaan itsensä kanssa”, antaa toivoa. Tänäänkin voin mennä nukkumaan hyvillä mielin.