Huomioita

1) Wolf, joka on jostain syystä tähän asti ollut mielessäni ihminen jolla ei ole elämää, dokumentoi mielenkiintoisen havainnon: nettiaikakautena parisuhteen loppumisen viimeinen niitti on se kun lakataan tilaamasta toisen RSS-syötettä.

Muistan itse puhdistaneeni itku kurkussa erään eksän tietokoneelta joitain pysyväksi tarkoittamiani V.S. Was Here-tyylisiä raapustuksia. Ei ollut mukavaa se.

2) En tiennyt, että Mein Kampf on luettavissa verkosta.

En päässyt paljon alkusanoja pidemmälle, mutta tekisi mieli tutustua ko. teokseen joskus. Olisi mielenkiintoista tietää mitä niinkin häiriintyneen ihmisen kuin Hitlerin päässä on liikkunut. Wikipedia kertoo kirjan olevan hyvin sekava ja vaikealukuinen, mutta monien mielestä myös tie Hitlerin ajattelun ymmärtämiseen. (Ihan kuin sitä muka voisi ymmärtää. -Toim. Huom.)

Kirjan tekijänoikeudet roikkuvat nykyisellään käytännössä ilmassa. Niihin todennäköisesti oikeutettu Hitlerin veljenpojan poika on sanonut lehtihaastattelussa, ettei halua minkäänlaista osuutta niistä. Suomessa kirjan myynti on vapaata, mutta monissa maissa jopa vanhojen niteiden myyminen on kiellettyä. Kipeitä asioita.

3) Hoeg on niiiin oikeassa. Ja Hoegilla ei ole permalinkkejä. Hyihyi.

Muiden mietteitä

<Suvi> Kommentti tulevan historioitsijan näkökulmasta: tutkijoiden on pyrittävä ymmärtämään jopa Hitleriä ja hänen tekojaan. Hyväksyä ei tarvitse, mutta ymmärtää kyllä

<Uninen> Mielenkiintoinen näkökulma. Wannabe-filosofin vastine tähän olisi, että voidaanko olettaa kenenkään terveen ihmisen oikeasti ymmärtävän häntä?

» Lokeroissa huomioita