tiistaina 21.8.2007

All you need is Rock

Lauantain Augustibluus oli mainio pläjäys. Suomi oli tällä kertaa edustettuna kahden bändin voimin, ja SF-Blues onnistui nousemaan reilusti jo alunperinkin melko korkeiden odotusten yläpuolelle. Tänä vuonna bändin vierailevan edustuksen muodostavat Eero Raittinen ja Jukka Gustavson. Wigwamista tuttu Gustavson takoi lavalle raahattua Hammondia sellaisella innolla, että wanhoja konkareita olisi voinut luulla nuoriksi rokkarinplantuiksi. Liekö syy festarin vaatimattomassa äänentoistossa tai heikoissa sovituksissa, mutta täydellä kokoonpanolla soitetut biisit eivät toimineet läheskään niin hyvin kuin ne, joissa oli mukana vain osa bändistä. Kaikesta huolimatta SF-Bluesin kellontarkka soitanta ja erityisesti Silvennoisen ja Gustavsonin revittelyt antoivat virolaisille varsin edustavan kuvan suomalaisesta bluesista.

Sunnuntaina samaan Haapsalun linnanpihaan, tosin toiselle puolelle, oli järjestetty A. Le Coq 200 LIVE TOUR. En löytänyt tapahtumasta minkäänlaista järkevää tietoa webistä, mutta se oli kaljamerkin 200v synttäreiden kunniaksi järjestetty jännä puolen illan festarityylinen konsertti, jossa esiintyi viisi virolaista bändiä. Entuudestaan tunnistin listalta vain mainion Tanel Padar and the Sun kokoonpanon. Padarin sisko (joka lauloi mm. Viron euroviisuveisun) ja muut bändit eivät olleet lainkaan huonoja, mutta viimeisenä esiintynyt Smilers oli kiistatta illan paras bändi. Jos haluaa kuvan Viron tämänhetkisestä rokkiskenestä, kannattaa hankkia Smilersin uusi levy. Päällimmäiseksi bändeistä jäi mieleen se, että jokainen taidokkaasti rokkaavista yhtyeistä lauloi omalla äidinkielellään. Tuntuu, että suomalaisista bändeistä yhdeksän kymmenestä laulaa englanniksi. Olisi hienoa jos Suomessakin oltaisiin vähän patrioottisempia.

Maanantaina Virolaiset viettivät toista itsenäisyyspäiväänsä. Sen lisäksi, että on hämmentävää kun maalla on kaksi itsenäisyyspäivää, on hämmentävää yrittää elää arkea sen keskellä. No, huomenna häipyvät viimeisetkin mieltä puhdistavat rokkitahdit kun on taas oikeasti arki.

Kunpa olisi vain rokkia ja helppoja sanoituksia.

Tämä merkintä on osa Unessa.netin Arkea, joka on yksi Suomen vanhimmista verkkojulkaisuista, jota on julkaistu vuodesta 1999.



 

Unessa.net Arki 2007 elokuu