maanantaina 27.8.2007

Ahkera viikonloppu

Viikonloppu kului tiukasti työn merkeissä. Seppo tuli muutamaksi päiväksi tänne töihin taNpereelta asti. Sen lisäksi, että oli hieno vaihtaa kuulumisia nokatusten, oli mukavaa tehdä pitkästä aikaa töitä yhdessä.

Asteriskin perinteisesti pilteille järjestämiä varaslähtö-bileitä vietettiin lauantaina. Vedin haalarit niskaan ja kävin kurkkaamassa meininkiä nopeasti. Paikalle pöllähti ilahduttavan paljon wanhoja naamoja. Meininki ei ole juurikaan muuttunut siitä mitä se oli muutama vuosi sitten. Haluaisin korjata sen seikan, että en tuntenut puoliakaan vanhemmista riskeistä. Pitäisi kai käydä useammin bileissä. Tai koulussa

Koulusta puheenollen, ylioppilaskunnan jäsenmaksusta lähetetty kirje lienee mennyt väärään osoitteeseen, sillä en ole saanut moista vieläkään. Huomenna täytyy kaiketi poiketa mäellä setvimässä asiaa. Tylsyyden.

Tämä merkintä on osa Unessa.netin Arkea, joka on yksi Suomen vanhimmista verkkojulkaisuista, jota on julkaistu vuodesta 1999.



 

Unessa.net Arki 2007 elokuu