maanantaina 2.7.2007

Pari hassua päivää

Suunnittelin aikaisemmin lisääväni Jaikut näiden merkintöjen yhteyteen, mutta nykyisen beta-version kanssa menee hermot. Kun kommenttien tekemiseen ja seuraamiseen tarvitsee joka tapauksessa web-selainta, pelkän Jaikun käyttämisessä ei ole juurikaan järkeä. Siltä varalta, että joku lukijoista Jaikuilee aktiivisesti, meikun löytää hauskasti osoitteesta uninen.jaiku.com

Olemme soitelleet Tiinan kanssa pari päivää ristiin. Tänään sitten onnisti. ”Niin vähän arvelinkin” hän vastasi kun kerroin loman lykkääntymisestä. Huomenna yhdessä kaupungille. Toivottavasti löytyisi aikaa enemmänkin.

Suunnittelin myös hankkiutuvani eroon lomanodotusparrasta huomenna. Tuo otsikkokuva on nykyisellään aika pelottava. Hessu haukkui Ian Anderssoniksi. I wish!

Btw. Apulannan uusi Eikä vielä ole edes ilta on mainio levy.

Tämä merkintä on osa Unessa.netin Arkea, joka on yksi Suomen vanhimmista verkkojulkaisuista, jota on julkaistu vuodesta 1999.



 

Unessa.net Arki 2007 heinäkuu