maanantaina 23.7.2007

Ja taas mennään

Juna Helsinkiin starttasi hetki sitten. Vaikka olen festaroinut ties missä ja ties kuinka monesti, en ole erityisen kokenut leireilijä. Viikko vieraassa maassa ja oletettavasti epävakaisessa säässä jännittää piirun verran keskivertoreissua enemmän. Loman ensimmäiset pari viikkoa ovat olleet yhtä juoksemista. Toivon, että tulevasta viikosta tulisi vähän vähemmän juoksemista ja enemmän chillailua.

Suurimmat matkajännitykset tuli jänniteltyä eilen. Nyt kun on kaikkine (toivottavasti) kamppeineen jo junassa, ei ole enää suurempia murheita murehdittavana. Se hieman etukäteen harmittaa, että puhelimen käyttö Norjassa on sikakallista, enkä varmaankaan tule päivittelemään kuulumisia sieltä kovinkaan ahkerasti ellei paikalta löydy avointa wlan-verkkoa (sähköstä puhumattakaan). Olisi kiva kokeilla livefestaribloggausta ulkomailta.

No, muutaman tunnin päästä ollaan taas Turun saaristossa…

Jeejee.

lokeroissa helsinki, matkailu, juna

Tämä merkintä on osa Unessa.netin Arkea, joka on yksi Suomen vanhimmista verkkojulkaisuista, jota on julkaistu vuodesta 1999.



 

Unessa.net Arki 2007 heinäkuu