Kevätvirsiä

Web-irtolaisuus on raskaampaa kuin äkkiseltään voisi kuvitella. Hankalalle viikolle tuli onneksi kaivattua tasapainotusta Johannan ja Pinjan valmistujaisista.

Muistan kun joskus nuorena pojankloppina koki ensimmäistä kertaa kuinka raskaita pitkät työpäivät todella ovat. Iltojen ilottelut jäivät vain haaveeksi kun työmies sammahti kuin kytkimestä kääntäen jo ennen kymmentä ja ennen kuin huomasikaan, viikko oli jo mennyt. Viikonloppujen ja vapaa-ajan arvostus kasvoi huomattavasti. Oikeastaan koko viikko on tuntunut ihan samalta. Niin paljon sekä fyysistä että henkistä rasitusta, että palavasta halusta (ja tarpeesta) huolimatta kaikki harrastustoiminta on vaihtunut pakolliseksi elimistön lepuuttamiseksi. Viimeistään siitä, että ei jaksa edes käydä saunassa illalla, pitää huolestua.

Sitkeästi venynyt mahahaava sai lisäsenttejä vielä perjantainakin kun en päässyt ilaksi Helin synttäribileisiin. Kaiken tämän jälkeen lauantaiaamu tuntui pitkästä aikaa lauantaiaamulta.

Tiina täytti vuosia. Muistelin muutaman vuoden takaista, jolloin tein hänelle kakun. Nyt jouduin tyytymään tekstiviestiin. Ilta vietettiin Johannan, Pinjan ja kavereiden seurassa tyttöjen valmistujaisissa. Sitsityyliin järkätyt kemut olivat iloinen alku illalle. Loppuilta pompittiin Börsissä, jonne kutsuin myös Tiinan mukaan. Sielläkin oli kivaa, vaikkakin (totutusti) kallista.

Kotimatkalla nähtiin kuinka lämmin yö oli saanut viriilin pariskunnan kiipeämään kuorma-auton katolle lisääntymään. Festarimeininkiä.