Verkotta

Kävi niin, että Sonera ja Nebula tunaroivat uuden ADSL-liittymän asennuksen siten, että saan kärvistellä kymmenenkolmetoista päivää ilman kiinteää web-yhteyttä.

On sanomattakin selvää, että esimerkiksi töiden puolesta päiväkin on jo liikaa, mutta kaiken muun elämän suhteen tämän voisi kuvitella olevan hyvä asia. Paitsi, että kun kehitysympäristö on tehty hyvin, kehitystyöhön ei käytännössä tarvitse web-yhteyttä lainkaan. Ainoa käytännön hankaluus on dokumentaation puute. Se, että sähköposti ja RSS-lukija eivät vilku jatkuvasti itse asiassa vain helpottaa työntekoa.

Mutta miten ihmeessä voi tulla toimeen ilman irkkiä, youtubea, flickriä, lastäffämmää ja blogistania kymmenen päivää? Liian hapokasta.

Muiden mietteitä

<ellikelli> No ilman ei selvästikään tarvi olla sillä bloggaus näyttänee onnistuvan ilman kotiyhteyttäkin. Jalka toisen eteen vaan ja wifiä etsimään ;)

<Uninen> Bloggaus onnistuu, joo, mutta kaikki muu onkin sitten vähän niin ja näin.

» Lokeroissa nettiyhteys, sonera, nebula