tiistaina 30.12.2008

Pahaa joulua

Joulu on onnellisesti ohi – hyvä niin. Olen antijouluihminen. Joulu edustaa minulle kaikkea mitä syvästi inhoan; kristinuskoa, tekopyhyyttä ja materialismia. Henkilökohtaisemmalla tasolla joulu on ahdistavaa aikaa siksi, että yksinäisyys kalvaa joulun alla tavallistakin enemmän. Vaan onneksi ei tänä vuonna.

En ole jaksanut ahdistua edes siitä, että olen viettänyt lomapäiviäni onnellisesti yksin. Elämme kissojen kanssa pienessä maailmassa, johon ei kuulu oikeastaan mitään muuta kuin syömistä, leikkimistä, musiikkia ja nukkumista. Syksyn raskaahko työpuristus näkyy siinä miten maanisesti sitä on tarttunut kaikkiin harrasteisiin joita on siirtänyt myöhemmäksi ”sitten kun on aikaa”-verukkeella.

On sitä silti oltu ihmistenkin ilmoilla. Aattoilta vietettiin mummin luona, jonka Alzheimerin tauti on edennyt jo kurjan pitkälle. Tapaninpäivänä vierailtiin isän siskon perheen luona, missä on aina yhtä mukavaa. Isänkin luona käytiin syömässä vielä jouluruokia kun äiti oli fiksuna tajunnut lähteä pohjoiseen ihmisiä ja lumettomuutta pakoon.

Vielä reilu viikko töiden alkuun!

lokeroissa joulu, loma

Tämä merkintä on osa Unessa.netin Arkea, joka on yksi Suomen vanhimmista verkkojulkaisuista, jota on julkaistu vuodesta 1999.



 

Unessa.net Arki 2008 joulukuu