perjantaina 27.6.2008

Kävin kehityttämässä valokuvia. Löydettyäni Rüütliltä ensin sopivan liikkeen (kun Veellä olleessa eivät saaneet kuvia irti muistikortilta) homma pelasi hienosti. Jätin muistikortin liikkeeseen ja kävin syömässä, puolen tunnin päästä oli kuvat pussissa.

Osa kuvista lähti Osmille kirjeen mukana Suomeen. En meinannut löytää Postista kirjekuorta, mikä tuntui vähän oudolta. Paketti kuitenkin lähti postiin. Rokrok. Myöhemmin iltapäivällä askartelin ID-kortinlukijan paketista valokuvakehyksen kissojen kuvia varten. En muistanutkaan mitä kaikkea hyödytöntä toimistoissa voi tehdä päivisin.

Tämä merkintä on osa Unessa.netin Arkea, joka on yksi Suomen vanhimmista verkkojulkaisuista, jota on julkaistu vuodesta 1999.



 

Unessa.net Arki 2008 kesäkuu