maanantaina 8.9.2008

Varjoissa

Kulutin valtaosan lauteilla viettämästäni ajasta miettien miten kirjoittaisin viikonlopusta jolloin en tehnyt muuta kuin töitä. iTunes löysi soittolistalle Rasmuksen In The Shadows -biisin. Tuo kappale tuo aina mieleeni kevään 2003.

Jo jonkin aikaa hiipunut kouluintoni tyssäsi kuin seinään tavattuani Tiinan. Tuo seinäjokinen käänsi elämäni ylösalaisin, tavalla mihin jo melkein olin lakannut uskomasta. Hetken olin aidosti onnellinen.

In The Shadows oli ohi yhtä yllättäen kuin vasta alkanut mutta kuitenkin aina ollut uusi elämäni. On edelleenkin hankala totutella ajatukseen, että olen yksin.

Seuraavan kappaleen olisi syytä kestää pidempään. I’m too old for this shit.

Tämä merkintä on osa Unessa.netin Arkea, joka on yksi Suomen vanhimmista verkkojulkaisuista, jota on julkaistu vuodesta 1999.



 

Unessa.net Arki 2008 syyskuu