lauantaina 3.5.2008

Wappu

Hauduttelin koko viikon mielessäni sanoja edellisen viikonlopun aurinkoisuudesta ja siitä miten odotan vappua hyvillä mielin. No, vappukin jo oli ja meni, enkä oikein vieläkään löydä sanoja viime päivien tapahtumiin.

Edellisviikonloppu oli lämmin ja aurinkoinen. Sellainen ensimmäinen kevätviikonloppu, jolloin muistaa kuinka mukavaa aikaa kesä onkaan kun ei tarvitse enää takkia sen vuoksi että olisi kylmä. Katkaisin liki yhdeksän kuukautta kestäneen alkoholittoman kauteni juomalla saunasiiderin.

Vappuaattona lauloimme perinteisen vappukeikan Marina Palacen pileissä ja suuntasimme sieltä lakitukseen. Lakki oli vieläkin edellisen vapun jäljiltä teillä tiettymättömillä (joskin myöhemmin samana iltana kävi ilmi, että se on kuitenkin olemassa), mutta se ei juuri menoa haitannut. Lakituksen jälkeen suuntasimme Osmin kanssa Kuningaskebabin ja Kulmabaarin (legendaarisen hämmentävä kokemus) kautta JussiKaisan hippoihin, missä vietimme hurjan mukavan illan pienessä porukassa. Ja kissat eivät edelleenkään pidä ilmapalloista.

Eilen laulettiin puolestaan Naantalin kylpylässä perinteinen poreallaskeikka. Siellä on aina yhtä kiva plutrata, joskin meidät laitettiin tällä kertaa mäntisti erikseen miesten ja naisten saunaan mikä tehokkaasti pilasi saunalaulannat. Viikon päästä perjantaina (9.1.) esiinnymme kevään viimeisellä keikalla Kakskerran kirkossa, minkä jälkeen pileillään Anssin luona. Poden haikeaa oloa jo etukäteen.

Tämä merkintä on osa Unessa.netin Arkea, joka on yksi Suomen vanhimmista verkkojulkaisuista, jota on julkaistu vuodesta 1999.



 

Unessa.net Arki 2008 toukokuu