Valikoivasta itsevarmuudesta

Olin nuorena tyypillisen ujo poika. Tytölle puhuminen sujui yhtä luonnikkaasti kuin odottelu hammaslääkärin vastaanotolla. Ensimmäinen syksy yliopistolla lukemattomine bileineen ja sokkotreffeineen muutti kaiken, ujostelu tuntui jotenkin vaan unohtuneen. Mutta se osaa välillä hiipiä myös takaisin.

Puhuimme joskus (tom-of-) Tommin kanssa siitä miten hölmöä on se, että kolmekymppisenä on monesti jopa liikaa itsevarmuutta, mutta sitä ei enää tarvitse samaan tapaan kuin kaksikymppisenä. Kuitenkin hetkittäin, kuten tänään, tulee edelleen tilanteita jolloin epärationaalinen ujous voittaa mielen.

Jokin aikaa sitten suutuin itselleni myös siitä, etten jännittänyt vaikka olisi pitänyt.