Assembly 2004
Very Special Party featuring Special Ed, Jos sun lysti on & QuaG

 

Oleelliset linkit

 

AsmBlog — Live Assembly Webzine

Sunnuntai, 8.8.2004

@17:47 Ohi on. Assemblyt vuonna 2004 olivat ehkä parhaat partyt joissa olen koskaan ollut. Järjestelyt toimivat pääosin hyvin, kompot olivat häikäisevän hienoja, demokansa oli iloista ja ystävällistä, ja mikä tärkeintä, yleinen fiilis oli kokoajan korkealla.

Mystisistä kompojen ja muiden aikataulujen venymisistä olisi kyllä voitu tiedottaa hieman paremmin ja muutenkin tapahtuman tiedotus oli hivenen sekavaa kun foorumeilla kysymyksiin saattoi saada eri henkilöiltä erilaisia vastauksia ja kuitenkaan mitään selkeää tiedottajatahoa ei ollut. Esimerkiksi 4 kilon voittajaksi äänestetyn teoksen diskauksesta ei (lupauksesta huolimatta) kerrottu muuten kuin että Pehu mainitsi asiasta lyhyesti toisen palkintojenjaon yhteydessä. Hieman hektisempi ja tarkempi tiedotuspolitiikka ensi vuodelle niin kaikki sujuu hyvin.

Itse demot olivat kyllä upeita. Monet teokset jakoivat tuttuun tapaan mielipiteitä, mutta etenkin selainkompon osallistujat saivat tällaisen oldskool-webhörhön sydämen pampattamaan.

Ja kuten niin monena vuonna aiemminkin on ollut todettua.. eipä tässä muuta kuin että ensi vuonna uusiksi! :)

 

@04:20 Nyt on sitten lauantaipäiväkin jo piletetty. Päivä kului tosi mukavissa merkeissä ja yllättävän kevyen tuntuisesti vaikka lievä unenpuute tuntuu tässä vaiheessa jo hieman painavan.

Se tärkein, eli demotkin on jo tässä vaiheessa kertaalleen katseltu. Taso oli monin paikoin näin ihan häkellyttävän korkea. Yksi suurehko pettymys oli eilisen 4 kilon introjen ylivoimaisesti suosituimman teoksen ääniraita, joka tänään paljastui lähes suoraksi kopioksi. Assemblytiimi on luvannut laatia aiheesta virallisen tiedotteen myöhemmin tänään, mutta ilmeistä on että ko. intro tullaan varmaankin diskaamaan.

Yleishenki areenalla on ollut kummankin päivän aikana mainio. Irkkikanavalla jutellaan asiallisesti, järkkärit toimivat tiukasti mutta asiallisesti ja huumoriakaan ei ole unohdettu. Tänäänkin meitä on hemmoteltu AV-tiimin taholta ainakin kolmeen otteeseen jos sun lysti on -laulelman yhteislaulatuksella, johon assykansa tuntuu tippuvan kerta toisensa jälkeen yhtä antaumuksellisesti mukaan. Rallatusta soitetaan myös vähän väliä areenan lattiatasolta, joten kädet on syytä pitää taputusvalmiudessa jatkuvasti :)

Aki lähti tänäänkin siskonsa luoksi yöksi, itse taidan pikkuhiljaa lähteä etsimään jotain vähän rauhallisempaa paikkaa jossa voisi käydä unille muutamaksi tunniksi ennenkuin huomisen kohokohta, palkintojenjako alkaa.

 

Lauantai, 7.8.2004

@ 10:52 Ensimmäinen assy-yö takana. "Unta" ehti kertyä palloon vain vajaat neljä tuntia ja nekin varsin vaivalloisesti puoliksi pöydällä notkuen. Joskus puoli kahdeksalta kömmin lattialle, mutta ei siitäkään oikein mitään tahtonut tulla. Yön aikana hallissa kuultiin muutamia partyläisten keskinäisiä volumekilpailuja, mikä ei juurikaan unensaantia helpottanut. (Sinänsä outoa että koko päivän ja illan oli todella hiljaista mutta sitten neljän ja kuuden välillä mökä oli välillä ihan käsittämätön. Tai sitten näin unta.)

Perjantai kului todella nopeasti. Neljän kilon kompot olivat huikean hyvätasoisia. Yksi teki niin suuren vaikutuksen että kävin jopa Oldskool-alueella etsimässä tekijätiimin jäseniä, tosin tuloksetta.

Yleisvaikutelmasta mainittakoon sen verran että täällä on selkeästi hiljaisempaa kuin aikaisempina vuosina, sekä huomattavasti enemmän tyttöjä ja kannettavia. Digikamerakonsentraatio on kasvanut räjähdysmäisesti, lähes jokaisella tuntuu olevan jonkunlainen digi mukana.

Etukäteen hermoiltu Wlan toimii yllättävän hyvin ympäri areenaa, joskin hieman epätasaisesti. Itse koin ajoittaisen takkuilun niin epämukavaksi että iskin koneen suosiolla piuhan kanssa kiinni partyverkkoon heti kun löysimme pari vapaata konepaikkaa.

Huomautettavaa on lähinnä areenan ruoka- ja juomavalikoimaan, joka on monopolisuudessaan mennyt täysin typeräksi. Paikallisen Hesen hinnastossa on euron verran assemblylisää, eli kerrosateria maksaa 6,90e (mikä on vielä ärsyttävämpää kun tietää että ainakin Turussa oli voimassa tarjous, jolla ko. aterian sai 4,5 eurolla), ja mikä ärsyttävintä, täällä ei myydä mitään muita kuin tarkoin (ja väärin) valittuja juomia. Tietysti HArtwallin mieliksi. Käytännössä tämä tarkoittaa mm. sitä, että Batteryä tai Kokista on ihan turha etsiä yhdestäkään areenan myymälästä. Eihän tässä muuten mitään hätää, muttakun se pepsi on ihan h e l v e t i n pahaa. Ihan oikeasti.

 

Katso video!

 

Perjantai, 6.8.2004

@ 10:22 Aamuhässäkät onnistuivat kohtuullisen hyvin. Olin vähällä nukkua neljän tunnin yöunien jälkeen pommiin, mutta ehdin kuitenkin hoitaa aamun pakkailut ja muut touhut suurempia sähläämättä. Ehdin jopa asemalle ajoissa, mutta juna oli tietysti myöhässä. Vartin myöhästelyn lisäksi asemalle lipui väärä juna, joten pendoliinon vauhdista saatika sähköpaikasta ei sitten tarvinnutkaan tällä reissulla nauttia. Oh, well. Matkalla kuitenkin.

 

Torstai, 5.8.2004 — Let the Party beg-- BUFFERING --

Lähes koko päivä kului AssemblyTV:tä ja tapahtuman virallista IRC-kanavaa seuratessa. Päivästä jäi kohokohtina mieleen illansuussa nähty Assemblyillä uusi pelikompo sekä web-streamin kautta kuunneltuna legendaarisen huono avajaispuhe, jonka tällä kertaa piti Abyssin sijasta Pehu. Puheen vaikuttavuus nousi toiseen potenssiin kun puheesta sai saman verran selkoa kuin Waynes World-tyylisestä drive-in tilauksesta.

 

<< Takaisin Assemblysivulle

Päivitetty 20.02.2005 | VS