.:Taigatyttöseni

toisenlaista arkea

Torstai, 25.4.2002

Puhuttiin eilen puhelimessa jonkin aikaa, molemmat kai yrittivät täydentää toisilleen lausetta "tykkään susta mutta ei tästä sitten kuitenkaan, koska" ja täytyy myöntää että loppujen lopuksi en ollut yhtään sen enemmän selvillä tästä kuviosta kuin ennen tuota puheluakaan.

Heli on hyvin omalaatuinen ihminen. Sellainen erilainen, joka aina kiinnostaa. Jollain tavalla tunnen haikeutta siitä, että kaikki välillämme ollut kuihtui niin nopeasti, mutta toisaalta toivon että se voisi olla pohja jälleen kerran erilaiselle ystävyydelle. Sellaiselle aidolle, välittävälle ystävyydelle.

Sanoin puhelimessakin, että on ihan turha luvata tai miettiä mitään jatkosta, koska se sitten tapahtuu miten tapahtuu jokatapauksessa. Odotan.

 

Tiistai, 23.4.2002

Sain tänään häneltä kirjeen. Sellaisen perinteisen kirjeen. Ja kortin, sekä disketin. Disketillä oli ote hänen päiväkirjamerkinnöistään menneen Turun reissun tiimoilta, ennen ja jälkeen.

Kaikki muuttui ihan hetkessä ja vaikka osa ajatuksistamme olivatkin samanlaisia, tuntuu silti jollain tavalla kylmältä kun kaikki vain ikäänkuin hävisi ihan hetkessä.

Kuitenkaan mikään ei hävinnyt. Muuttui vaan. Ymmärsin sen kun luin hänen ajatuksiaan minusta ja muista. Kirjoitin tekstiviestin, mutta se ei mennyt perille. Toivottavasti menee pian, halusin kiittää tuosta kirjeestä.

Haluaisin myös osata olla tukena tai auttaa. Musta tuntuu, että tiedän ainakin osittain mitä kaikkea hän on käymässä nyt läpi ja miltä se kaikki tuntuu. Olisi hienoa, jos osaisin olla avuksi.

 

Torstai, 18.4.2002

Vietin maanantai-illan hänen seurassaan ja tapasimme toisemme uudelleen vielä eilen.

Tiesimme kai kummatkin kaiken muuttuvan sen jälkeen kun tapaisimme toisemme oikeassa elämässä. Joku taika todellakin hävisi, kaikki tuntuu äkkiä mielettömän tavalliselta. Ei silti, hänessä ei ole juurikaan mitään tavallista :)

"Me ollaan vaan kavereita, eks vaan" -lause on tullut tutuksi. Jollain tavalla on helpottavaa myöntyä johonkin tiettyyn rooliin ennemmin kuin haikailla mahdottomia, mutta toisaalta se on tietysti pettymys. Ei häntä tai meitä kohtaan vaan yleensä tätä koko tilannetta kohtaan.

Heli on saanut mut ajattelemaan samoin kuin Katrina teki vähän aikaa sitten. Tosin ajatukset on vähän erilaisia, mutta luullakseni kuitenkin olennaisia ymmärryksen ja kasvamisen kannalta. Tiedän taas vähän enemmän ja toivottavasti ymmärrän itseäni vähän paremmin kuin ennen. Ainakin eilisisten keskustelujen perusteella tunnen että olen saanut uuden oikean ystävän. Toivottavasti tällä kertaa sellaisen, joka ei unohdu yhtä salaperäisen nopeasti kuin jokapäiväiset tekstiviestit.

 

Torstai, 11.4.2002

Heräsin mielettömän sekavaan mielentilaan. Ei puhelimen hälytysääntä, ei sähköpostia, ei tekstiviestejä. Suvantoaamu.

Olin vähän myöhemmin jo päässyt hieman hereille kun puhelin lopulta soi. Puhuimme puolitoista tuntia puhelimessa ja sovimme näkevämme taas lauantaina. Mukavaa.

Olemme kai kummatkin vähän samalla tapaa hämillämme eilisestä. En osaa vieläkään oikein sanoa miten näkemisemme muutti ajatuksiani häntä kohtaan, nyt on ehkä vain annettava pölyn laskeutua hetki. Ylihuomiseen saakka ainakin :)

 

Keskiviikko, 10.4.2002

Täysin epätodellinen olo. Sain yön aikana nukuttua vaivaiset kolme tuntia mutta olin järjettömästä väsymyksestä huolimatta heti skarppina aamulla ja iloisin mielin ja oikeassa aikataulussa liikenteessä.

Aikataulut muuttuivat heti aamusti sen verran, että tapaisimme tuntia sovittua myöhemmin. Erinäisten seikkailujen jälkeen ja käytyäni tsekkaamassa Lapan kämpän, me sitten todellakin nähtiin toisemme viimein :)

Heli oli vähän erilainen kuin olin kuvitellut, mutta tavallaan positiivisella tavalla. Tosi ikävästi kuitenkin kaikki aikataulut kuitenkin heitti häränpyllyä eikä me sit loppujen lopuksi ehditty juttelemaan kuin nelisen tuntia ja siitäkin ajasta suurin osa oli sellaista hermostunutta ja lyhytsanaista small-talkkia.

Olin mielettömän pettynyt kun jouduin lähtemään hänen luotaan niin varhain, mutta toisaalta silti mielettömän iloinen tuostakin lyhyestä hetkestä. Luulenpa, että mulla on yksi oikea ihkaelävä ystävä taas :)

Osa musta jäi pitkäksi aikaa miettimään taas sitä, miten typerästi olenkaan taas itseni antanut käyttäytyä. Välillämme ei ole ollut mitään ööh.. kiellettyä (?) kai (?) mut kuitenkin tällainen salailu ja kaikki muu hämäräperäisyys hairitsee kovasti.

Tuli tänään kotiin ajellessani sellainen olo, että voi kun se mies olisi niin fiksu että ymmärtäisi pitää naisestaan kiinni. Varmasti hän ymmärtääkin, mutta kuinka suuri on hänen osansa ja toisaalta missä on se raja jonka ylittäminen lopulta on kiellettyä?

Helvetin vaikeita asioita, vaikka niitä kuinka pajon pohtisi. Kävi miten kävi, mä en halua olla missään suhteessa kolmas osapuoli, enkä myöskään halua olla mikään tekosyy sille että toinen uskaltautuu hyppäämään pois suhteesta. Well... olen oma itseni ja yritän elää niiden sääntöjen mukaan jotka olen itselleni menneiden kokemusten pohjalta tehnyt. Niin kauan kun en petä itseäni tai tahallaan loukkaa muita, annan itselleni luvan elää. Sodassa ja rakkaudessa jne...