vaihtoehtoinen helvetti

Turussa, 29.2.2000

Varkaus

eli kertomus eräästä murheellisesta aamusta

Surullinen näky...

Kuva 1

Kuva 2

Kuva 3

Kuva 4

Oli tiistai-aamu kun kävelimme Sallan kanssa autolle. Synkkää ja vetinen ilma oli kuin tilattu ikävystyttämään mieltä. Pakkasta ei onneksi ollut - ei tarvinnut krapata ikkunoita. Saavuimme autolle ja huomasin avatessani kuljettajan puolen ovea, ettei kaikki ollut ihan kunnossa.

Istuin alas, avasin Sallalle oven ja jäin tuijottamaan auki revittyä keskikonsolia. "Kato tota! CD-Soitin on varastettu!". Samalla tajusin, että autossa oli paljon muutakin kuin pelkkä soitin - 4x50W vahvistin ja 12" subbari olivat sijoitetuna talakaatikkoon. Yhdellä silmäyksellä olkani yli, näin heti että siellä oli käyty. Hattuhylly retkotti takapenkin päällä puolittain roikkuen. Astuin ulos autosta ja kävelin takaluukulle. Se oli lukossa. Avasin lukon ja nostin luukun ylös. Näky oli kerrassaan lohduton. Revittyjä johtoja, rikkinäisiä RCA-johtoja, kaikenlaista sälää jokapuolella ja ennenkaikkea - ammottavan tyjät paikat niillä kohdilla, joilla ennen oli levännyt vahvistin ja subbari.

Jumalauta. Ne on kaikki varastettu!!!

Lyhyen alkupuheen jälkeen päästään itse asiaan. Myöhemmin päivällä kun suurin vitutus oli jo ohi, rupesin miettimään tämän kaltaisten tekojen yhteiskunnallista merkitystä. Tällainen automurto esimerkiksi kertoo mielestäni melkoisesti nyky-yhteiskunnan olemuksesta ja sen tilasta. Yhä nuoremmat ja nuoremmat ihmiset varastavat ja rikkovat toisten ihmisten omaisuutta usein vain sen takia, että saisivat rahaa päivän huumeannosta varten. Helpoin kohde terrorismille on tietenkin pieni suojaton auto. Sitten on olemassa vielä niitä hölmöjä ihmisiä, jotka pitävät kalliita Hi-Fi -laitteitaan turvattomana autossa tajuamatta suojata niitä hypersuper moderneilla varkaushälyttimillä... oravanpyörä pyörii. - Mutta miksi?

Mikä ihme ajaa tällaisen sivistyneen valtion ja yhteiskunnan sellaiseen tilaan, jossa ihmiset käyttäytyvät kuin kivikaudella. Eikö kehitystä ole tapahtunut ollenkaan? Voitteko kuvitella hyvät ihmiset, että täälläkinpäin Suomea varastetaan autostereoita monta kappaletta päivässä ja se on todella paljon vähemmän kuin esimerkisi ykyisin niin suosituissa Yhdysvalloissa. En ole koskaan ennen tullut ajatelleeksi tätä asiaa tältä kannalta kunnes se sattui osumaan omalle kohdalle.

Asia olisi aivan toinen, mikäli rikosluvut olisivat laskussa, mutta jälleen kerran tilastot näyttävät surullisen totuuden; rikosten määrä on kasvussa. Katsoessani viimeaikojen huumeiden käytön tilastoja, olen näkevinäni selvän korrelaation näidenkahden asian välillä. Johtuuko kaikki sitten huumeista? En tiedä, mutta koin hauskan ilmiön kertoessani tätä tapausta tutuilleni ja kavereilleni. Kaikki sanoivat jotain tyyliin "Voi juma, siinä menee taas huumediilereille rahaa". Jokainen tuntemani henkilö osasi kytkeä jo valmiiksi yhteyden stereovarkaan ja huumeiden käyttäjän välillä... Ehkä huumeiden käytöstä ja käyttäjistä on tullut jonkunlainen urbaani legenda jota kaikkien on helppo viljellä ja kasvattaa... Ehkä.

Todellisuus on jokatapauksessa karua. Tässäkin tapauksessa.
Vuodatukseni tällä sivulla ei varmastikaan tuo ennen niin hyvin soineita hifejäni takaisin, mutta auttaa mua miettimään koko asiaa ja ehkä helpottaa sen unohtamista. Olen loppujen lopuksi todella onnellinen siitä tosiasiasta, että kyseessä oli tälläkertaa vain jotkut muutaman tuhannen markan hifit. En edes halua ajatella miten helposti esimerkiksi Salla, olisi voinut joutua näiden ihmisten pahoinpitelyn kohteeksi. Eli onni onnettomuudessa - loppujen lopuksi.

Vuodatus on päättynyt. Aamen.

Ville Säävuori, Ville@Unessa.net


5.3.2000

Sain lyhyessä ajassa paljon kommentteja koskien tätä kirjoitusta. Onko aihe herkkä, vai miksi se puhuttaa? Tiedä häntä, mutta muutamat lukijat olivat sitä mieltä, että ylläolevassa Poliisin tietoon tulleiden rikosten määrää kuvaavassa taulukossa näkyisi päinvastoin kuin väitteessäni, rikosten määrän laskeminen. Mielestäni siinä näkyy kyllä ihan selkeä nousu viimeisten vuosien välillä. Oli miten oli, Raision Poliisi ainakin tuki olettamustani siitä, että rikosten määrä kasvaa. Kuulemma lähiaikoina on Raision seudulla ainakin vallinnut jonkinlainen varkausbuumi.

Sain myös palautetta aiheesta kavereiltani. Kiitos siitä. Loppujen lopuksi on aina hauskaa huomatansa, että eihän sitä kuitenkaan ole ihan yksin...

Aiheeseen liittyen
- Tilastokeskus - Rikollisuus

 


Palaute ] [ Kukamith? ] [ Tutustumiskierros ] [ Tirkistely ]
Armeijasivut - IRC-Opas - Kirjoituksia
Vieraskirja ]