Unessa.net : Arki : Menneet :

 

Maanantai, 22.1.2001

Tänään on sitten se 22.1. Olen odottanut tätä päivää ikäänkuin henkeä pidätellen, yrittäen ennakoida tuntoja ja fiiliksiä.. Mitään sen kummpaa ei kuitenkaan tapahtunut. Itkut on kai sitten jo itketty aikoja sitten, nyt on aika tehdä jotain muuta. Niin. Tänään olen tuntenut Sallan tasan kaksi vuotta. Kaksi mahtavaa, tunnerikasta vuotta. Vaikka tähän kahteen vuoteen on mahtunut paljon kyyneleitä ja surua, mulla on ainakin edelleen päällimmäisinä ne lukemattomat hyvät muistot. Niitä ei kukaan voi koskaan viedä multa pois.

Veeran olen nyt tuntenut noin kaksi kuukautta ja sekin tuntuu jo pitkältä ajalta. Silloin syksyllä tällainen uudestaan alusta aloittaminen tuntui niin älyttömän vaikealta ja kipeältä, mutta nyt en ainakaan voi sanoa katuvani mitään. Veeran kanssa kaikki tuntuu niin helpolta ja oikealta (niin.. oikealtahan se tuntui joskus silloinkin) etten voisi edes kuvitella eläväni missään muussa todellisuudessa kuin tässä nykyhetkessä. Kahdessa kuukaudessa olen oppinut ihan mielettömästi asioita ja vähintään yhtä paljon on vielä edessä. Jälleen kerran ihminen, jonka haluan oppia tuntemaan. Kunnolla.

Tänään on ollut siivouspäivä.

Vanha kämppäViimeinkin sanoista tuli tekoja ja kämppä muotoutui uuteen uskoon. Päivän aikana huoneesta poistui ainakin kymmenen kiloa pölyä ja jätesäkillinen epämääräistä roskaa ja muuta krääsää. Uusi järjestys ei ole todennäköisesti vielä ihan lopullinen, mutta tämä on ainakin paljon kiehtovampi ja eksoottisempi kuin tuo vanha, käytännön elämisen mukaan muovautunut kompromissien tulos. Jos jotain uutta haluaisin tähän uuteen järjestykseen tuoda, niin se olisi ehtottomasti ideani valokuvilla päällystetystä seinästä.

Miksi piilotella kymmeniä ja satoja valokuvia pölyisiin laatikkoihin, miksei niitä voisi laittaa esille? Ajattelin järjestää jonkunmoisen kasan vanhoja ja uusia kuvia yhdelle seinälle epämääräiseksi valokuvalaikuksi. Alunperin ideani koski vain bändi- ja musiikkiaiheisia kuvia joten ne saavat olla pioneeriesimerkkinä siitä miltä ko. seinä voisi näyttää.

Veeran takana keikuttaa pyllyään itse Elvis!Veera oli tosiaan vielä tänään maanantainakin meillä. Se peijakas lintsas markkinoinnin (kai?) tunnit kun muut tais olla peruttu tsjp. Mulla oli taas tosi hieno viikonloppu, vaikka tällä kertaa tuli huomattua taas se elämisen tosiasia että riitelemiseltä en ainakaan minä osaa välttyä kenenkään kanssa. Sain kurmeliltani juuri hienon meilin, jonka olisin pistänyt tähänkin ellen tietäisi että W ei sitä haluaisi. Sain taas muistutuksen siitä, miten rakkaus voi ihmisiä koskettaa - niin monella tavalla.

Täytynee mennä uurastamaan kämpän kimppuun. Kunhan saan jotain mullistavaa aikaiseksi ja vielä noi perhanan koneet javerkon toimimaan, niin pistän muutamia kuvia tuolta Club Feenixin keikalta ja uudesta kämpästä. Nyt ei nappaa pelleillä noiden remmeleitten kanssa vielä.

 

<< mennyttä elämää


vaihtoehtoinen helvetti