Unessa.net : Arki : Menneet :

Sunnuntai, 23.9.2001

Yksikin päivä normaalin viikonlopun pidennykseksi tekee ihmeitä. Menee normaali ajantaju ihan sekaisin kun lauantai-illalla tajuaa voivansa herätä vielä seuraavanakin aamuna juuri siihen aikaan kuin haluaa.

Loputtoman pitkältä tuntunut perjantai jätti jälkeensä monta unohtumatonta muistoa ja tukun uusia kokemuksia. Juteltiin Matin kanssa siitä miten lähiomaisen kuolema on ollut yksi harvoista vielä kokemattomista asioista, joita tällaisessa normaalissa varttumisprosessissa täytyy käydä läpi. Nyt on sitten tällainenkin puoli elämän raadollisesta kiertokulusta koettu ensimmäistä kertaa. Kyllä se auttoi. Itkeminen. Auttoi paljon. Olo tuntuu pitkästä aikaa kevyeltä ja levänneeltä.

ville ja miiaTunsin itseni pieneksi lapseksi kun muutin itseni kertaheitolla taas elämänjanoiseksi yksilöksi kuullessani Miian saapuneen kaupunkiin tänään. Aamulla saapuneiden laivojen hyvä puoli on se, että loppuillan voi viettää kaupungilla jos ei ole liian kova kiire kotiin. Miialla ei ollut.

Tapasimme Cosmicissa, söimme ja palellutimme itsemme jokirannassa ja lämmittelimme jälleen Cosmicissa. Miia on kyllä äärimmäisen ainutlaatuinen ystävä. Hän tuntuu niin kovin läheiseltä ja tutulta, vaikkemme edelleenkään tunne toisiamme juuri lainkaan.

Tiemme erosivat Miian kanssa joskus kuuden maissa. Häntä odotti vielä kohtuupitkä junamatka Jyväskylään ja siellä niin salattu ja hymyä huulille nostattava uusi elämä. Toivon sinne suuntaan pelkkää auringonpaistetta ja sen sellaista :)

Koska bänditreeneistä ei tänäänkään näyttänyt tulevan mitään, tämänkin illan sai sitten olla yksikseen. Sai ja sai. Kuulen monilta ihmisiltä kuinka hienoa ja mukavaa yksin eläminen on. Uskon kyllä että on olemassa ihmisiä jotka nauttivat yksin elämisestä ja vapaana olemisesta, mutta minä kaipaan jotain aivan muuta.

Mulle yksin eläminen on tärkeää ja välttämätöntäkin, mutta vain lyhyen aikaa päivästä. Mihin ne loput tunnit menee? ”jos päivät menee hukkaan, niin yöt ne vasta onkin” kuten Samuli Putro laulaa. Alkaa silleen kohtuumäärin vituttaa muiden ihmettely siitä että kauheeta kun sä toistat itseäsi jatkuvasti ja ootko huomannut että puhut kokoajan samoista asioista ja että sä tunnut junnaavan paikallasi. -Aijaa...

Kuinkahan kauan olen tässä vaan ollut. Odottanut. Pitänyt ”hauskaa”, tsembaloinut kaupungilla ja kaikkea muuta enemmän tai vähemmän hauskaa. Puoli vuotta? Suurinpiirtein. Kuvittelin kesästä tulevan jotain samanlaista kuin se täydellinen kesä pari vuotta sitten. Sitten se meni kuitenkin niin uskomattoman nopeasti etten edes käynyt kertaakaan meressä uimassa. Olen valvonut lukemattomia öitä tunkkaisissa baareissa, hengittänyt keuhkoni piloille tupakansavua, tappanut tuhansia aivosoluja alkoholilla ja minkä takia? Muutaman hassun aikoja sitten unohtuneen tarinan takia.

Se vaan sattuu olemaan niin, että mikään ei näytä tulevan kello kaulassa. Ei edes se onni eikä autuus. Hyvä niin. Jotain tekemistä tähänkin väliin siis. Olkaa vaan huolissanne, ihmetelkää, jeesustelkaa, opastakaa, kertokaa poppakonsteja ja naurakaa räkäisesti päälle. Se ei juurikaan vaikuta siihen, että elän jokatapauksessa tätä välillä surkuhupaisaakin elämääni ihan siihen malliin kuin itsestä tuntuu hyvällä. Teen asioita omalla tavallani ja pärjään omalla tavallani.

Tällä hetkellä niitä tapoja riittää. Bändiharrastelu näyttää kuihtuvan käsiin, mutta muitakin on. Yksinään musisoiminen ei ole hauskaa, mutta musiikin ja lyriikoiden tekeminen on ja se onnistuu parhaiten yksin. Ainakin minulle. Lukeminen ja käsillä väsääminen on sellaista herkkua josta en ole saanut nauttia pitkiin aikoihin. Nyt on viimeinkin aikaa sellaiseenkin. Itseasiassa ideoita ja intoa riittäisi niin moneen puuhastukseen että koko maailman aikakaan ei millään niihin kaikkiin riittäisi :)

Tämän päivän draivi saisi jäädä pidemmäksi aikaa päälle. Huomisen kylmä herätys viimeistään kyllä vie sen mukanaan, mutta ei se mitään. Ajattelin kehittää tätä masennussykliä vastaan lääkkeen jolla saisin Nobelin. Siitä voisi tulla esimerkiksi ”naisrokote” -rokote naisriippuvuutta vastaan - ei enää harhailevia ajatuksia ja unettomia öitä! Ihmiskunnan uusi tulevaisuus?-)

Sitäpaitsi. En mä edes halua löytää unelmieni naista mistään baarista. Sen täytyy olla jotain paljon eksoottisempaa :)

<< mennyttä elämää


vaihtoehtoinen helvetti