Unessa.net : Arki : Menneet :

Lauantai, 6.10.2001

Eilinen oli jotain tosi hienoa. Ilta alkoi Cosmicissa tuttuun tapaan kavereiden seurassa. Satuimme samaan nurkkaan jo käsitteeksi muodostuneen hippitytön kanssa ja jo todella kauan kestänyt lumous meni rikki kun viimein avasin suuni ja puhuimme jotain. Kaukoihastukseni kohde muuttui oikeaksi ihmiseksi ja jotain ihmeellistä tapahtui. Näin jälkikäteen ajatellen se kaiketi oli ihan positiivista, mutta mulla on sellainen fiilis että tulen katumaan tätä vielä joskus.

Kaukoihastus
on kuin fantasia jota ei halua toteuttaa. Kaukoihastuksen kohdetta saa seurata välimatkan päästä ja siitä voi nauttia ilman että sen kohde tietää asiasta mitään.

Saimme kuulla että jossain raunistulassa (tjsp), Barker-teatterin tiloissa, oli alkamassa joku underground-reggaebändin keikka ja nämä tytöt olivat menossa sinne. ”Se on suomen paras reggaebändi ja siellä tulee oleen tosi hauskaa, tulkaa ihmeessä sinne jos haluutte kuulla hyvää musaa”. Mehän mentiin.

Olin (silleen kovin leikisti) ihan kusipää kun oltiin jo Sepon kanssa sovittu Säätämölle menosta, mutta tilanne taisi korjantua veljesrakkautta huokuvalla halauksella ennen kuin lähdettiin Matkalan kyydillä kohti raunistulaa. Meillä ei ollut pienintäkään hajua missä se paikka oli, paitsi että sinne meni bussit 14 ja 15, ja että osoite oli virusmäentie 65. Noin puolen tunnin eksyilyn jälkeen viimein löydettiin perille ja pian paikallistin hippityttöni muiden samanlaisten seurasta.

Aluksi homma vaikutti vähän hiljakseen lämpenevältä, mutta meininki parani aika paljon illan edetessä (luultavasti myös edullisen siiderin vaikutuksesta). Tultiin kärsimättömiksi enkä sitten kuitenkaan uskaltanut ihastukselleni juuri mitään jutella, joten päätettiin jossain vaiheessa lähteä pois. ”Tulkaa sitten dynskuun jos lähdette kaupunkiin jatkoille” huikkasin kun lähdettiin.

Sinnehän me sitten mentiin. Dynamoon. Takki narikkaan ja katsastamaan paikkoja. Ei ehditty montaa minuuttia siellä pyöriä kun jo törmättiin Seppoon ja Jenniin (nimimuisti petti, mutta nou hätä). Ilta kului siellä sitten ja kohta olikin jo aika lähteä kotio. Yleensä pidän huolta tavaroistani, mutta olin tietysti nyt sitten kadottanut narikkalipun. Sen kummempaa hätäilemättä odotettiin kunnes suurin osa ihmisistä oli lähtenyt ja sitten hakeen takkia.

meidän oma dynskuNoniin. Ei sitä ollut siellä. Joku oli varastanut sen. Perkele. Lompakko ja kännykkä oli taskussa, hyvin hyvin kallis avainnippu oli kateissa. Menin ulos ja näin kadun toisella puolella tyypin jolla oli ihan samanlainen takki. Kävelin suoraan kohti ja mitään kysymättä tutkin sen taskut. Ei ollut avaimia. Selitin mitä oli tapahtunut ja kummastelin näiden hyypiöiden ilmeitä. Ehdottivat että kannattaa kysyä sisältä niitä avaimia joten palasin takaisin mutta ennenkuin ehdein ovelle näin kun tämä tyyppi riisui takin päältään, asetteli sen pysäköintimittarin päälle ja osoitti käsillään että ”tän saa ottaa tästä”. Jumalauta. Soli mun takki.

Hain kummistuksissani takin ja menin vielä ovelle selittämään pokelle että avaimet pitäis löytää. Pääsin sisälle ja mut ohjattiin alabaarin tiskille josta sain kuin sainkin avaimeni takaisin. Kummallista kyllä koko episodin aikana en menettänyt hermojani enkä oikeastaan muutenkaan ehtinyt siinä hiiltyä. Sitten oltiinkin jo kohta kotona nukkumassa.

Illan aikana tapahtui vaikka mitä ja tänään päätettiin sen olleen ihan täydellinen ilta. Se olikin. Seppo sanoi mun olleen parhaimmillani eilen, taisin olla oikein hyvällä päällä koko illan. Tänään me otetaan homma uusiksi mutta hyvin sivistyneesti ja kokiksen voimalla.

Päätä särkee vieläkin. Nuppi herätti puoli kahdeltatoista melkoisella ovikelloshowlla ja pipapikaa lähdettiin siitä uudenmaankadulle muuttohommiin. Tai itseasiassa kaapinkokoushommiin. Hieno kämppä, oikein hieno.

Toivottavasti tästä illasta tulee edes puoliksi yhtä hyvä kuin eilisestä. Nyt täytyy ruveta harjoittelemaan pikkuhiljaa keikoilla ravaamista kun UB ensi perjantaina jättää jäähyväisensä Suomen Turulle ja aloittaa samalla syksyn värikkään keikkarulianssin. Hmm. Njami.

<< mennyttä elämää


vaihtoehtoinen helvetti