Ihmisiä ihmisten juhlassa

Turkulaisen tie Provinssiin on jostain syystä tuntunut aina liian pitkältä. Tämä kevät toi perinteeseen iloisen poikkeuksen. Matka kohti lakeuksia ja suomalaisen rokin tyyssijaa oli vihdoinkin totta.

Hitaasti mutta epävarmasti

Kaksi kuukautta ennen provinssia oli itsestään selvää, että olisimme lähdössä Seinäjoelle. Majoitus olisi helppo järjestää Tiinan vanhempien tai kavereiden luona.

Kuukautta ennen h-hetkeä tilanne oli vähän kiikun kaakun. Vielä edeltävänä viikkona tuntui siltä, että tämäkin festari oli tylysti kuunneltava vain radiosta. Rahahuolet ja työkiireet pitivät huolen siitä, että päätös ei ollut helppo.

Lopullinen lähtöpäätös tehtiin vasta festariviikonloppua edeltävänä viikkona. Kolmen päivän festaroinnin sijasta päätimme tyytyä pelkästään yhden päivän huvituksiin. Töiden vuoksi perjantaina paikanpäälle ehtimisessä olisi muuten tullut turhan kiire ja reilun kolmenkymmenen euron säästö bilebudjetissa auttoi mukavasti päätöksenteossa. Ostin tuntia ennen ennakkomyyntien loppumista kaksi viimeistä Turussa myytyä ennakkolippua lauantaipäivälle.

Matkaamisen sietämätön keveys

Matka Turusta Seinäjoelle taittuu helpoiten junalla. Pääsin kokeilemaan ensimmäistä kertaa VR:n uutta nettilippupalvelua. Varsin huonosti viimeistelty, surkealla käyttöliittymällä varustettu palvelu onneksi sentään toimi ja saimme junaliputkin varattua perjantaiksi.

(Kerrassaan typerää, että netistä ostetut liput pitää hakea vielä erikseen asemalta. Miksi ihmeessä varausnumeroa ei voi tarkastaa junassa normaalin lipuntarkistuksen yhteydessä?)

Perjantain koittaessa sää näytti kolealta ja epävakaiselta. Epäonneksemme maamme meteorologit olivat sitä mieltä, että samanlainen epävakaus ja suurehko sateen todennäköisyys olisi vallitseva koko viikonlopun ajan, eli mitään helteitä tuskin olisi odotettavissa.

Viimein päästiin asemalle asti. Lähtöstressiä ei ainakaan lievittänyt se, että avaimenvaihto-operaatio jäi vähän viime tippaan. Stressistä huolimatta asiat järjestyivät tälläkin kertaa kuin itsestään.

Seinäjoelle mentäessä täytyy vaihtaa junaa Tampereella. Vaihto sujui vaivatta ja lievästä väsymyksestä huolimatta koko kolmen tunnin matka meni yllättävän nopeasti.

Päästyamme perille kiikutimme tavarat majapaikkaamme Tiinan äidin kämpille ja lähdimme vielä hengailemaan kaupungille. Seinäjoki-city tuntui perjantai-iltana vielä autiommalta kuin viimeksi. Ehkä kaikki ihmiset olivat siellä festarialueella. Notkuimme hetken paikallisessa baarissa katsellen jonkun onnettoman tippuvan muutaman sataa euroa Black Jackissä ja lähdimme lopulta pilkun jälkeen kotiin nukkumaan.

Kun tuuli oli viilee

Lauantai valkeni allekirjoittaneelle joskus puolenpäivän aikaan. Jos olisi halunnut nähdä kaikki päivän bändit, olisi jo tuossa vaiheessa ollut auttamattomasti myöhässä.

Ilman sen kummempaa kiirehdintää kävin noutamassa läheisestä kaupasta vääränmerkkistä ja vääränlaista hupijuomaa illan biletyksiä varten sillä aikaa kun tyttönen puki päälleen meikkiä ja vaatteita. Nyt odottelimme enää kyytiä pelipaikalle.

Ei mennyt kovinkaan pitkään kun Tiinan veli jo saapui meitä kuskaamaan ja muutaman minuutin kuluttua olimme keskellä festarihullunmyllyä. Wau! Pikaiset neuvottelut illan kuskaamisten suhteen ja sen jälkeen määrätietoisesti kohti pääportteja vaihtamaan ennakkolipput rannekkeisiin.

Ennen rannekkeenvaihtoa törmäsimme jo heti Tiinan kavereihin. Otimme neuvosta vaarin ja kävimme vielä vaihtamassa pullojuomat tuoppeihin ennen porteille suuntaamista. Hetkeä myöhemmin kädessä komeili iloisen oranssi ranneke.

Tässä vaiheessa lauantaipäivää ilma oli vielä suhteellisen kaunis. Lämpöä oli juuri sen verran ettei ollut kylmä ja aurinko yritti parhaansa mukaan pilkotella tummien pilvien välistä.

Keikkarumban alkaessa joukkomme hajoili vähän sinne sun tänne. Illan livebändisaalis oli melkoisen mahtava. Erityisesti Lemonatorin energinen rytinöinti jäi mieleen, samaten Zen Cafén takuuvarma hittijytke. Onneksi zenkkareiden biisilistoille on tänä keväänä ilmestynyt mukaan ilahduttavan paljon vanhojakin biisejä. Ainoaksi pettymykseksi jäi vesisateen vesittämä CMX:n keikka, johon ei yksinkertaisesti jaksanut liejussa huojumiselta keskittyä. Illan yllättäjä oli Massive Attack, joka onnistui heittämään upean keikan illan jo hämärtyessä festarialueen yllä.

Lähdimme festarialueelta SMG:n vielä soittaessa puolikohmeiselle yleisölle. Turhan pitkältä tuntuneen kotimatkan jälkeen tuntui taivaalliselta riisuutua pois kuraisista vaatteista ja köllähtää sänkyyn.

Siinä se meni. Elämäni ensimmäinen Provinssi!

Kotia kohti

Vaikka jäimmekin vielä maanantaiksi asti Seinäjoelle, sunnuntai tuntui jo vähän jälkifiilistelyltä. Ihan oikeutetusti tosin, koska sitähän se oikeastaan oli. Kävimme festarialueen ulkopuolella kuuntelemassa Kolmannen naisen keikan ja kiepuimme vielä sen jälkeen hetken kaupungilla. Nukahdin jotenkin puolihuolimattomasti alkuillasta sillä seurauksella, että nukuin kuin tukki läpi yön.

Maanantaina oli ohjelmassa enää paluu kotia kohti. Sillä aikaa kun Tiina oli ostoksilla kaupungilla lukaisin hesarin ja paikallisen maakuntalehden juttuja provinssista. Massive Attackin keikkaa kehuttiin molemmissa lehdissä ja joku kriitikko povasi Zen Cafésta tulevaa Eppu Normaalin manttelinperijää. Olin samaa mieltä paikallisen musiikkikriitikon kanssa siitä, että The Datsunssin kaltaista räminärokkipoppoota ei olisi kannattanut lähteä toiselta puolelta maapalloa hakemaan kun samantasoista rokkia soittavia bändejä löytyy Suomesta pilvin pimein.

Kotimatka sujui leppoisasti. Turussa paistoi aurinko vielä iltayhdeksältä ja minun kaupunkini muistui heti mieleen asemalta lähdettäessä. Kotiin on aina mukava palata.

Provinssirockneitsyys meni - mitä jäi käteen?

Provinssirock osoittautui maineensa arvoiseksi festariksi. Kolmepäiväisen ohjelman tarjonnan paljous oli mielestäni hieman yliampuva, mutta kuitenkin onnistunut. Ainakin lauantain osalta kokonaisuus vaikutti erinomaiselta.

Ohjelmistoon oli selkeästi yritetty hakea jonkinlaista musiikillista linjaa. Vaikka kaikkea kaikille -ilmiö oli tästä huolimatta ainakin jossain määrin havaittavissa, kokonaisuus vaikutti kuitenkin hyvältä.

Provinssin järjestelyt oli hoidettu erinomaisen hyvin. Juotavat tuopitettiin henkilökunnan toimesta kestäviin ja kannellisiin tuoppeihin ja alueen sisälläkin vahdittiin pulloja tarkasti. Yleisön seassa kulki jatkuvasti keltapukuisia tyhjien tuoppien kanssa niiden varalta, jotka eivät syystä tai toisesta tajunneet sääntöjä.

Kaljatelttojen tuoppipanttisysteemi tuntui hassulta. Jos tuopista kerran maksaa pantin, miksei sitä voi viedä pois teltta-alueelta? Onneksi omien juomien tuominen oli niin vaivatonta, että kirjaimellisesti huimaaviin jonoihin ei tarvinnut monesti poiketa.

Bajamaja-vessoja oli sijoiteltu melko hyvin laajan festarialueen moniin eri osiin. Jonot olivat kohtuullisia ja usein hätä helpottui jopa kokonaan ilman jonotusta. Suuri plussa.

Yleisestiottaen Provinssista jäi hyvä mieli. Ensi vuodeksi tilataan lämmintä ja aurinkoista säätä, pitkä festariloma ja kolmen päivän passit!

» Matkapäiväkirja
» Provinssirokin viralliset sivut

» Ks. Provinssi 2004 - Rokkaajan paluu

« Unessa.net
« Menneet

Lähetä palautetta | Vieraskirja | Muu elämä