Pallopää

Leuka tuntuu siltä kuin siihen olisi viillelty veitsellä ja revitty irti hampaita. Vittumainen jomotus johtuu todennäköisesti siitä, että eilen siihen viilleltiin veitsellä ja revittiin irti hampaita.

Itse repimisoperaatio oli suhteellisen helppo. Jännitin leikkuutuolissa rystyset valkoisena, mutta kummatkin hampaat oli operoitu suusta noin varttitunnissa ilman sanottavaa kipua. Puudutusaineet on pop.

Puudutuksen poistuminen on aika paljon vähemmän pop. Heräsin yöllä pariin otteeseen tavaamaan mukaan annetun itsehoito-ohjeen kohtaa, jossa puhuttiin ankarasta kivusta. Menin buranalukemissa totaalisti sekaisin viimeistään kolmannen terästyksen (600+600+600) kohdalla, minkä jälkeen kyllä sitten nukuinkin pitkälle päivään. Toinen lepopäivä meni helpommin, joskin vieläkin aivan turvoksissa ja potkitun oloisena.

Yksi leikkaushaavaan neulotuista tikeistä lähti irti melkein heti. Haava vuotaa vieläkin vähän. Toivottavasti se paranee.

Maanantain kuorotreenit ovat olleet ainoa yhteys muihin ihmisiin puoleentoista viikkoon. Tekisi jo vähitellen mieli parantua.

» Lokeroissa yksinäisyys, sairastelu