Unessa.net
Usein kysyttyä
Menneet

 

Unessa.net Arki
© Ville Säävuori 2002

>> Unessa.net : Arki : Menneet :

 

Torstai, 30.5.2002

Tiedoksi - Verkkopimento alkaen 1.6.2002

Toimiston verkkoyhteyksien siirrosta johtuen saatan joutua olemaan kohtuullisen täydellisessä nettikatkoksessa pahimmillaan kolme viikkoa. Mikäli siirtoa ei saada järkeistettyä, pidempi katkos on väistämätön ja tällöin en ymmärrettävästi pysty päivittelemään arkea ja sähköpostien lukeminenkin vaatii hieman kikkailua...

Puhelinkin on vielä rikki, eli paras tapa yhteydenpitoon on kai sitten savumerkit Harittuun päin ja Cosmic! =)

Kävin eilen Piikkiössä ommelluttamassa uuteen laukkuuni hippikukkasen =) Siitä tuli oikein hyvä ja osallistuin jopa ompeluvaiheeseen juuri sen verran itse, että voin huoletta mainostaa tuota itse tehdyksi. Äiti on kyllä pirun hyvä kaikessa tuollaisessa, tosin harvemmin tulee ommeltua laukkuihin hippikukkasia, mutta silti...

Tänään mentiin Sepon kanssa Kinopalatsin kutossaliin Videoiden Yö -tapahtumaan katsomaan Katrin (siis tämän ihastuttavan tytön, jonka nimeä en koskaan muista :) lyhytelokuvaa. Tapahtuma kesti suunnilleen 3x2h, välissä oli vartin tauot. Seppo lähti lopulta perhestrategisista syistä ensimmäisen näytöksen jälkeen kotiin, joten jäin kaksistaan Katrin (ja parinsadan muun tyypin) kanssa katsomaan toista erää. Kaikki näkemäni videot olivat aika huikeita - aika hienoa jälkeä, täytyy myöntää. Jouduin lähtemään vähän apein mielin pois toisen näytös-erän jälkeen kun tajusin, etten muuten ehtisi viimeiseen bussiin. No.. olipahan hienoja leffoja jokatapauksessa :)

 

Ainiin! En tainnut vieläkään muistaa mainita HELLsinkiläisen Tiinaystävän uutta Käytöskukka-saittia. Kerrankin jotain erilaista blogia sen ainaisen ”meidän chief chief vice vice executive president tuli tänään Lambullaan vähän myöhässä palaveriin ja neukkarin videotykki levis” -IT-hömpän ohelle.

 

Tiistai, 28.5.2002

Kesä! Olin eilen yliopistolla pääsykokeissa. Taas. Nukuin edeltävänä yönä fiksusti vajaat kolme tuntia ja päästyäni kokeen jälkeen kotiin, simahdin melkein välittömästi. Siinä meni sit sekin päivä. Luulisin osanneeni ainakin sen toisen tehtävän kokonaan, mutta sain kyllä mielestäni ihan kelvollisen vastauksen toisestakin. Saa nyt sit nähdä...

Viikonloppu meni perjantai-iltaa myöden uuden koneen kanssa säätäessä. Vihaan moista säätämista ja siitä ei näytä tulevan loppua vieläkään kun koneen paskiainen vaan ei suostu toimimaan. Well, uusi verkkoyhteys lienee todellisuutta viikon tai parin päästä, jospa viimeistään sillon sit.

Näin Johannankin puolivahingossa lauantaina. Sain tekstiviestin ja menin hänen ja Lauran luokse Apteekkiin, jossa fiilis olikin taas jotain ihan muuta ku odotin. Jollain tavalla olen kovin onnellinen siitä, että kuulen hänestä viäläkin Lauran kautta, mutta osa minusta kituu ikävästä. Niinhän se kai aina on, kun joutuu eroon ystävästä josta välittää. On vaan niin tylsä hehkutella mielessään ensimmäistä ruisfilehampurilaiskokemusta pelkästään itselleen kun se toinen ei olekaan enää vierellä. Kaipaan ystävääni.

Elämä elävien ihmisten parissa erkaannuttaa ajatukset tehokkaasti pois tietokonemaailmasta ja verkosta. Irkki on ainoa media, jossa vielä jaksaa olla aktiivinen kun siellä sentään voi keskustella reaaliaikaisesti. Yölliset irkkikeskustelut ihmissuhteista ja rakkauksista palauttavat mieleen ajatuksia, jotka tänään tulivat uudestaan mieleen taas päivälläkin. On haikeaa muistella sitä aikaa kun ongelmat johtuivat itse rakkaudesta eikä sen puutteesta.

myös katti saanee uuden kodin...Toisaalta taas kaikki tuollainen tukee uutta ajattelumallia; miksi turhaan pidättäytyä mistään nyt kun ei tarvitse. Muutamien edellisten päivien aikana olen päättänyt mielessäni totutella itseäni ajattelemaan toisin ja elämään tätä yksinäistä aikaa vähän toisesta perspektiivistä. Edellinen taisteluni Johannan kanssa sattuu vieläkin käsittämättömän paljon. En halua vähään aikaan etsiä mitään maata järisyttävää vaan yritän nauttia enemmän hetkistä. Taidan kaivata juuri nyt sellaista, että etsimisen sijaan vaan on ja fiilistelee. Jos jotain maatajärisyttävää tapahtuu niin aina voi hiljentää, mutta juuri nyt en ainakaan halua etsiä.

Meidän kotikoti myytiin eilen. Ja tänään äiti osti uuden asunnon itselleen täältä kaupungista. Muutos lienee suuri ja muutto lienee aikamoinen show.

Vähän vähemmällä stressillä raha-asioista ja tulevasta opiskelupaikasta tämä elämä tuntuisi varmaan lähes onnelliselta. Kovin tyhjältä kylläkin, mutta lähes onnelliselta.

 

Perjantai, 24.5.2002

Rakas Miia wanheni tänään vuodella. Onneksi olkoon, vanhus - perässä tullaan! =)

 

Torstai, 23.5.2002

Mielenkiintoinen päivä kerrassaan. Luulin saavani jenkeistä tilatun Sunglasses At Night-sinkun jo tänään, mutta se tullee kuulemma ensi tiistaiksi vasta. Ehkä. Well, odottelua siis vielä.

täällä käytiin viime kesänäkinLähdimme iltapäivällä Ollin, Jonnan ja Matkalan kanssa Paimion hiekkakuopille uimaan. Mä tietysti tulin mukaan taas vain tarkkailijan roolissa, mutta olipahan siellä oikein leppoisaa silti. Ärsyttävät amisteinijuvinaalit soittivat ihkulla amisautollaan kolme vuotta vanhaa europoppipaskaa, mutta se oli sit kaiketi se yksi ainoa pakollinen paha muuten täydelliseen iltaan.

 

Keskiviikko, 22.5.2002

Haluan aina ajatella etten ole päästänyt itseäni vielä kyynistymään, en ole antanut periksi raa'alle maailmalle - mutta olenhan minä. Osittain ainakin.

Olen paljon itsetietoisempi ja kärsimättömämpi kuin ennen. En jaksa uskoa onnellisiin loppuihin samalla tavalla kuin joskus ennen, vaan yleinen suhtautuminen suurinpiirtein kaikkeen lähtee jostain pessimistisestä oletuksesta tyyliin ”ei se kuitenkaan tuu, mut...”.

Kuntosaliharrastus on häkellyttänyt minut. En olisi uskonut, että voisin koskaan innostua moisesta, mutta niin kummallista kuin se onkin, lyhyenkin käyntikerran jälkeen on kummallisen pirtsakka ja hyvä olo.

Itseasiassa olen kaiketi löytänyt juuri sellaisen täydellisen välineurheilumuodon, joita aina olen paheksunut. En edes osannut kuvitella kuinka paljon kaikkea oheiskrääsää tämänkin harrastuksen ympärille voi ympätä; energiajuotavat ja syötävät, palauttavat vastaavat ja sitten kaikki mahdolliset muut erikoisruoka ja -juomavalmisteet. Noiden revintojuttujen lisäksi on tietysti kaikki tavallinen krääsä, mitä useimpiin harrastusmuitoihin usein liittyy - vaatteista itse harrastusvälineisiin.

Illalla Cosmicissa sain ensimmäiset hiuskommentit Sepolta. ”Hei kato, sulla on tollanen Baywatch-tukka!” Hähä. Toivottavasti ei =D   Kummalisen alaston olo sitä kuitenkin on kun ei ole enää sellaista hirmupehkoa, minkä sisään piiloutua. Toisaalta pidän tästä leikkauksesta paljon, se parturitäti oli kerrassaan loistava :)

 

Tiistai, 21.5.2002

No ootsä nyt sit lukenu” ne kysyy. Kaikki. ”No enpä juurikaan”, vastaan. Kaikille. Vittu. Aamulla suunnittelen päivän kulun tarkkaan ja illalla huomaan tehneeni kaiken toisin. Niin se aina menee. Joskus yläasteella olin vielä hyvä itseni piiskaamisessa, mutta vuosien mittaan se taito on karissut minusta monien muiden hyveiden tavoin.

alik. Harju ja Jääk. Viinamäki häröilee kameralleToisinaan masennan itseäni miettimällä kaikkea sitä pahaa, mitä olenkaan saanut aikaiseksi. Oikeastaan viimeiset kaksi vuotta ovat olleet se käänteentekevä vaihe. Itseasiassa kaikki alkoi armeijasta. Se oli kaiken järjellisen ja kurinalaisen toiminnan viimeinen hautuumaa, jonka jälkeen minuunkin viimein iskostui laiskottelun ja ajattelemattomuuden aate. Armeija on kyllä yksi typerimpiä instituutioita heti kirkon jälkeen, mitä tästä maasta löytyy.

Armeijan jälkeen tein töitä, liikaa töitä ja poltin itseni lopulta loppuun. Loppu onkin historiaa. Enivei... sen lyhyen historian aikana elämäni on mennyt niin moneen kertaan ylösalaisin ja uusiksi, etten usein edes osaa enää kuvitella aikaa jolloin kaikki vaan... oli. Jossain vaiheessa muutuin. Hiljaisesta ja ujosta minusta tulikin kovaääninen ja vähemmän ujo.

En kovaääninen ehkä muille, mutta itselleni. Aina pitää tietää mitä tekee ja miten olla. Aatteetkin kuitenkin muuttuvat jatkuvasti ajan myötä ja välillä tällainen itsessä tapahtuvien muutoksen huomaaminen pelottaa. Olen yrittänyt viimeaikoina koota itseäni uudestaan. Pienistä palasista, vähän kerrallaan. Katsoa ulkopuolelta ja nähdä asioita, jotka oikeasti merkitsevät.

Hassua kyllä - tärkeimmät asiat eivät juurikaan ole muuttuneet. Rakkaus, perhe, ystävät, terveys, koulutus, työ. Toivon tosissani pääseväni yliopistolle. Pääsykokeet on maanantaina, en välttämättä haluaisi munata silleen ku viime vuonna. Haluan kouluun. Tarvitsen sitä. Luulen, että yliopistolla selviäis lopulta sekin, et haluanko sinne tosissani vai en :)

Niinjuu. Olin eilen parturissa. Johannan tuttu parturi oli juuri niin hyvä kuin mulle oli kehuttukin ja olin oikein tyytyväinen tälläkertaa vähän lyhempään hiuksistoon. Mut ei sentään ihan lyhyeen =) Mieleni teki lähettää Johannalle viesti, kiittää ja kertoa onnistuneesta operaatiosta, mutta en sitten lähettänyt. En halua vaikeuttaa asioita tai satuttaa enempää, parempi olla hetki hiljaa.

 

Sunnuntai, 19.5.2002

Oltiin perjantaina Sammakon kirjakaupan avajaisissa, josta ostin viimeinkin pitkään haaveilemani Maxin veljen runokirjan. Camping oli kerrassaan loistava, ihastuin siihen ensilukemalla.

Mummula syksylläLauantaiaamuna Harjavaltaan Hammitädin valmistujaiskahvittelutuokiolle ja sieltä tänään päivällä takaisin. Mummulassa oli jälleen talo täynnä mukavia sukulaisia. Jutunaiheet eivät koskaan koske muuta kuin säätä tai jotain, mikä on tapahtunut silloin kun joku on ollut tosi nuori. Voi niitä aikoja. Tilannekomediaakaan ei koskaan näiltä reissuilta puutu, mutta naurusta huolimatta tunsin oloni jälleen yksinäiseksi. Hetkittäin vetäydyin pois muiden silmistä runoilemaan siniselle runoviholleni ajatuksia siitä miten mukavaa se olisi kun kaikki olisi yhtä hyvin kuin joskus ennen. Sanaa klisee, ei jostain syystä kuitenkaan mainittu.

Olla yksin kotona sunnuntai-iltana ja katsoa telkkaria. Olen kaivannut tätäkin. Purin ajatuksiani taas paperille, soitin ylitse vuotavat ajatuksia naapurien kauhuksi ja keskityin olemaan ajattelematta huomista. Huomenna haluan aloittaa taas kerran jotain uutta.

 

Torstai, 16.5.2002

Nokkahuilua ei tälläkertaa nähtyEilinen Absoluuttisen Nollapisteen keikka tarjosi jälleen kerran täyden vastineen rahoille.Kokemuksellisesti täysin erilainen kuin Suljettu-kiertueen keikka, mutta silti Liimatta tovereineen iski jälleen kerran tähän mieheen kuin sata salamaa. Kun saan jostain ylimääräiset n euroa, menen ja ostan AN kokoelmalevyn, se on jo päätetty. (Btw. Virallinen Nollapiste on jotain, mistä jokaisen bändin kuuluisi ottaa oppia. Tuo saittihan on Täyttymys! :)

Absoluuttinen Nollapiste
15.5.2002, Säätämö, Turku

1. Vihkikaava ja käytäntö
2. Mihin
3. Heitto-ovet > I Shall Be Released
4. Aurinko Kaikennäkö
5. Saatteeksi
6. Uin ja näin -medley (Uin ja näin > "Astuimme ovesta sisään" > Ipswich)
7. Sunnuntai
8. Yhteistä väliseinä
9. Liukuovet
10. Tämä
11. Pyhä Nynny II
12. Irene Kaktus
13. Suojasivu
---
14. Ja jos
15. Viisas lintu (haukka)
16. Öljy puulle

(Lähde: Tuomas Peltonen, Nollalista)

Tyypeillä ei taaskaan ollut biisilistaa (tai no okei, Liimatalla oli pienenpieni paperilappu liimattuna mikkitelineeseen jonka hän otti mukaansa encoren jälkeen), mutta onneksi joku aktiivinen harrastaja ehti sellaisen jo mailata nollalistalle, kiitos siitä hänelle.

Sain ennen keikkaa Japilta takaisin Jonna Tervomaan ekan levyn, mutta se toinen tiistaiyönä kadotettu levy sitten kai hävisi. Eipä ainakaan kosmikin myyjät siitä mitään tuntuneet tietävän. Voi möhä.

Kännykkäkin on rikki. Kävin kysymässä korjaustoimenpiteistä niin onnistuuhan moinen, mutta maksaa 100e ja kestää pahimmillaan kuukauden. Loistavaa - en ole ainakaan ihan heti pulittamassa moista. Toinen apukännykkä mallia 6150 ei sekään juurikaan lohduta, koska kaikki 01/2001 jälkeiset numerot ovat pelkästään tuossa puhelimessa ja koko SIM-kortin 250 paikkaa on jo täynnä. Eli käytännössä joudun nyt sitten leikkimään kahdella puhelimella, joista kumpaakaan ei voi käyttää kunnolla. Loistavaa.

No ei se silti mitään. Oltiin Johannan kanssa sen verran yhteyksissä, että nähdään huomenna. En jaksaisi millään taas joutua mihinkään juupas-eipäs keskustelukierteeseen, mutta toisaalta pidän hänestä paljon enkä haluaisi ihan kokonaan etääntyä. Sellaiset ihmiset on mun mielestä kovin epäreiluja. Tulevat elämään, ehkä lähellekkin, ovat hetken ja juuri kun alat kiintyä ja ystävystyä niin lähtevät pois. Tahtoisin pysyviä, Todellisia ystäviä.

 

Tiistai, 14.5.2002

Totaalisen pettyneenä itseeni, Johannaan ja maailmankaikkeuteen lompsin ensin Kaneen ja ostin suruuni pari uutta levyä. Sieltä cosmicciin ja koko ilta valuikin sitten sinne liian monen siiderin lisäksi. Päädyimme Sepon luo ja lopulta päädyin kävelemään sieltä kotiin. Ehkä pisin ja kylmin kävelymatka mitä olen koskaan kokenut, jollain käsittämättömällä tavalla onnistuin valitsemaan jonkun ihan ihme reitin taivallukselleni.

En ole koskaan aikaisemmin elämässäni jättänyt katsomatta taakseni. Tällä kertaa niin tein, eikä se tuntunut yhtään hyvältä. Puhelimesta on ilmeisesti antenni paskana ja sen toimimattomuus vaan syvensi masennustunnetta kun ei voinut tietää olisiko iltaan mahtunut vielä tekstiviestejä tai puheluita. Onneksi Seppo sentään oli paikalla.

Johannan asenne minuun oli kaikki tai ei mitään. Se tuntui niin epäreilulta ja väärältä, koska kolmessa viikossa ehtii tutustua ihmiseen jo sen verran, että alkaa ymmärtää pitävänsä tästä ja välittäminenkin on jo ihan aitoa. Älä soita tänne enää koskaan -ajattelu tuntuu siltä kuin olisin saanut taas kerran nauttia jostain hetken, ja äkkiä se viedäänkin pois. Ymmärrän toisaalta toisenkin puolen asiasta, mutta silti. Tämähän on vain minun elämääni.

Itkin yöllä Sepolle ja Lauralle elämän kovuudesta siltä osin kun liian usein on tuntunut siltä, että haluaisi tuntea mutta ei tunne. Toisaalta silloin harvoin kun menee rakastumaan ihan totaalisesti johonkin niin silloin kohde onkin väärä. Veerasta ja Miiasta on sentän tullut mulle hyviä ystäviä, elämä olisi paljon tylsempää ja tyhjempää ilman tuollaisia hienoja ja rakkaita ystäviä.

 

Sunnuntai, 12.5.2002

Kevät. Aurinko paistaa ja päivät tuntuvat aivan liian lyhyiltä. Olen samaan aikaan onnellinen ja hermostunut siitä, että en ole ehtinyt edes itseni kanssa pureksimaan menneiden päivien tapahtumia. On tapahtunut niin paljon.

Samaan aikaan kun Johanna alkoi oikeasti pitää minusta, aloin itse epäillä tätä kaikkea. Jotenkin vaan kaikki tuntuu tyhjältä, jotain puuttuu. Haluaisin niin kovasti tuntea jälleen, ihastua ja rakastua ja olla onnellinen vaan eihän se koskaan omasta tahdosta ole kiinni.

Olimme tänään mummin luona Varissuolla ja sen jälkeen menin Piikkiöön oman äidin luokse. Noukin kimpun valkovuokkoja Luhdantien rinteestä, jossa niitä on aina kasvanut. Nyt rinne on raiskattu metsätyökoneilla, vaan kukat eivät näyttäneen olevan moisesta moksiskaan. Vietimme mukavan illan Piikkiössä, käytiin saunassa ja grillattiin makkaraa. Todella hieno äitienpäiväilta.

Kotiin päästessäni mielessä pyöri taas miljoona asiaa. Ajatukseni kulkevat jälleen kerran ihan jossain muualla kuin luulisi ja kuitenkin kaipaan sitä samaa kun aiemminkin; läheisyyttä. Kevään myötä yksinäisyyden tunne on jotenkin hävinnyt. Ehkä se johtuu siitä, että olen ollut paljon ulkona ja paljon enemmän tekemisissä ihmisten kanssa kuin aikaisemmin, mutta se kuitenkin tuntuu helpottavalta. Huomata, ettei jatkuvasti tarvitse olla yksin.

Ja nyt kun näitä kaikkia asioita haluaisi jäsentää ulos päästään, huomaa senkin olevan kohtuullisen mahdotonta. Sitten on vielä ne miljoona asiaa, joita en ole edes uskaltanut ajatella. Ainakaan ääneen. Hmm. Tarvitsen lisää aikaa. Aina.

 

Tiistai, 7.5.2002

- Mä luulin aluks ettei tästä tulis mitään.
- Niin mäkin...

Tänään oli todella upea päivä. Jo monta päivää olen taistellut itseni kanssa yrittäen repiä sisältäni niitä koskemattomia ajatuksia ja tunteita, jotain mikä voisi näyttää suuntaa sille mitä ihan vilpittömästi haluaisin. Vielä syksyllä olin niin täydellisen vakuuttunut. Tiesin tarkalleen mitä halusin.

kalliota ja metsää! =)Aamun valjetessa tiesin ensimmäiseksi haluavani nukkua vielä ihan vähän lisää. Puolta tuntia myöhemmin tiesin haluavani vain ulos kirkkaan aurinkoiseen ja lämpimäään kesäpäivään viettämään aikaa Johannan seurassa. Suunnitelmat menivät ensimmäistä kertaa yhteisen historiamme aikana kerrankin silleen, että pääsimme matkaan paljon odottamaani aikaisemmin. Hienoa!

Katariinanlaakson luontopolun varrelta löytyi kaunis ja hiljainen kalliorinne, joka toimi erinomaisena auiringonotto- ja juttelupaikkana. Istuimme vierekkäin auringon lämmitämällä kalliolla, seurasimme luonnon ääniä ja ilmeitä, ja juttelimme. Pitkään.

Kevään ensimmäinen shortsipäivä oli kuitenkin aiwan liian lyhyt ja jatkoimme ilman viilettyä mukavasti alkanutta iltaa parin koukkauksen jälkeen täällä mun luukussa. Kello kävi taas omia aikojaan ja ilta lopulta vaihtui yöksi ennenkuin lähdin viemään Johannaa odottamaan aikaista aamuherätystään.

”Mä tykkään susta”. Sanat kolisivat minuun kuin tyhjään peltisaaviin - tämä taisi olla toinen kerta. Johanna on hyvin mielenkiintoinen ja pirteän iloinen persoona, mutta toisinaan huomaan kompastelevani hänen tapaansa ilmaista itseään ja ylipäätään käsitellä asioita. Kenties intohimottomuus välillämme johtuukin ainakin osaksi vain siitä, että luemme toisiamme välillä niin väärin.

Tänään tuntui taas pitkästä aikaa siltä, että kaikki meni hyvin ja että kaikki oli oikein. Huomaan positiivisen mielialan heijastuvan heti myös muualle ja niinpä moni muukin asia näyttää nyt valoisammalta. Samaan aikaan kuitenkin jatkan taistelua itseni kanssa siitä, että mitä ihmettä olen nyt tekemässä seuraavan kuukauden tai kahden sisällä...

 

Torstai, 2.5.2002

Joku pässinpääidiootti oli kämmäillyt laskujen kanssa Auriassa ja viiden yrityksen nettiliittymät ja kaksi etäliittymää katkaistiin tiistaipäivällä. Saatanan tunarit. Tänään meni aamun ekat pari tuntia sen selostamiseen, että olematonta laskua ei voi maksaa. Well. Lopulta homma selvisi näillekkin ja systeemit toimii taas. Viimein.

Pari päivää ilman verkkoyhteyksiä todisti vain sen, minkä olen tiennyt jo kauan; tietokoneella ilman verkkoa ei tee yhtään mitään. Tietokone on vain kommunikaation väline.

 

Menijo >> Wappu 2002

Unessa.net
Menneet | Palaute | Satumaa | Vieraskirja


<< Unessa.net : Arki : Menneet