Uusi alku Revisited

Uusi alku näyttää olleen hyväksi. Pelkästään numeroiden valossa Arjen päivitystahti on kasvanut muutoksen jälkeen todella reilusti, mikä oli yksi alkuperäisistä tavoitteista. Samaten merkintöjen lisääminen on (joiltain osin) helpottunut ja nopeutunut, joten muutos on ollut itselleni varsin tervetullut.

Uusi julkaisujärjestelmä on mahdollistanut myös paljon sellaisia asioita mitä käsin ei käytännössä voinut tehdä. Uusien ominaisuuksien hyödyntäminen on vasta alkutekijöissään, mutta esimerkiksi helppokäyttöisemmät pysyvät merkintäkohtaiset osoitteet (ts. permalinkit) ja Arjen RSS-syöte ovat tarjolla jo nyt. Yhteys uuden Satumaan kanssa tuo mielenkiintoisella tavalla keskustelun suoraan niiden merkintöjen yhteyteen joille se on sallittu.

Mallipohjien (template) hyödyntämisen myötä myös sisällön räätälöinti eri tarpeita varten on helpottunut huomattavasti. Ensimmäisenä kokeiluna tästä käynnistin heti aluksi Vittuillaan IE:lle-kampanjan, joka tosin ei hyvistä yrityksistä huolimatta ole vielä juurikaan laskenut ko. selaimen osuutta Arjen tilastoissa, mutta IE:n käyttäjille esitetyistä mainoksista (joita siis muut eivät näe) on sentään tullut pieniä tuloja, joten kampanjan voi ainakin siinä suhteessa laskea onnistuneeksi. Jatkossa rikkinäisen IE:n käyttäjiä täytynee alkaa rankaista hieman kovemmalla kädellä, jotta sen käyttöaste saadaan painettua alas, mutta näitä toimenpiteitä en ole vielä ehtinyt sen tarkemmin suunnitella.

Uuden Satumaan kehitystyön myötä nälkä on kasvanut myös muiden Unessa.netin osien, kuten utu-blogin ja Arki:Mobilen lähentämiseen uuden Arjen kanssa. Todennäköistä onkin, että lähitulevaisuudessa Satumaahan kirjautunut voi kommentoida Arjen lisäksi samoilla tunnuksilla myös utuun ja Arki:Mobileen.

Vieläkin vasta alkutekijöissään olevan (hyvin mielikuvituksellisesti Arki2-järjestelmäksi ristimäni) julkaisujärjestelmän kehitystyöhön kuluu vielä satoja työtunteja ennenkuin kaikki ”tämähän vois toimia näinkin”-ominaisuudet on saatu toimimaan, mutta hienoa on ollut se, että pääpiirteiltään kaikki tuntuu toimivan melko hyvin jo nyt. Suurin puutos nykyisessä järjestelmässä on poissaolollaan loistava kuvien hallinta, mutta tämäkin aspekti on jo hyvää vauhtia työn alla. Kaikenkaikkiaan koko projekti on tähän mennessä ollut varsin miellyttävää näpräämistä usein niin itseään toistavien ylläpitotouhujen lomassa.

» Lokeroissa satumaa, meta, nörtteily