sunnuntaina 9.3.2008

Kerran vielä, Sam

Nyt ihan oikeasti kaipaisin sitä kameraa. Kun sain lopulta makuuhuoneenkin järjestykseen ja tavarat suurin piirtein uusille pakoilleen, piti pariin otteeseen han vaan tulla kurkkaamaan ovensuusta että kuinka erilaiselta voikaan huone näyttää. Harmittaa, ettei ole ketään kenen kanssa tätäkin ihmettä jakaa.

Järjestelin päivällä kaikki siten kun tein joskus kauan sitten lähtiessäni ulos baareilemaan. Tänään ei tosin baareiltu, vaan laulettiin kuron kanssa muutaman biisin keikka jossain Kauppakorkean juhlissa Linnateatterissa. Jatkot vietettiin pienellä porkalla Koulussa, jossa lauantai iltana oli luonnollisesti paljon muutakin elämää. Enkä sitten poikennut kotimatkalla edes Dynamoon.

Koti on nyt lakritsijädeä myöten valmis uuteen elämään. Minä en ole. Mutta eipä tässä mikään kiire onneksi olekaan. Uusi viiden tähden biisilöytöni (video hassujen liitovarjojen kera) naulaa fiiliksen hyvin:

I’ve been there before, you know what / I will try it again

lokeroissa kuoro, siivous, musiikki

Tämä merkintä on osa Unessa.netin Arkea, joka on yksi Suomen vanhimmista verkkojulkaisuista, jota on julkaistu vuodesta 1999.



 

Unessa.net Arki 2008 maaliskuu