Usein
kysyttyä
Unessa.net?
Motiiveja
Vieraskirja
Satumaa
#Unessa.net
|
Joulumieltä kidutuksen ja muiden ihmisoikeusrikkomusten merkeissä. |
|
Opiskelu >>
Jotenkin huolestuttaa, että tämä loma menee kokonaan löhöilyksi. Ehkä se on hyväksi. Ajattelin kuitenkin yrittää keksiä telkun ja irkin tilalle hetkeksi jotain muuta olemalla kajoamatta niihin vähään aikaan. Viikon päästä alkaa koulu. Koko syyslukukausi meni kuin silmänräpäyksessä, tuntuu hieman pelottavalta ajatella, että muutaman päivän päästä nousen uudelleen tuohon vuoristorataan. Ei silti, toinen puoli minusta ei malttaisi millään odottaa uusien kurssien jo alkavan. Ekoina viikkoina ei ole edes demoja! Haaveilen työpaikasta. Rahiksen duunissa ei ole mitään vikaa, itseasiassa olen alkanut jopa pitää siitä, mutta se vaan ei ole mun ala. IT-alan työpaikka koulun ohessa on tavoite, jonka aion saavuttaa. Sellainen työpaikka, joka joustaa opiskelujen mukaan, mutta jossa voisi tehdä myös enemmän töitä silloin kun siihen on mahdollisuuksia.
Jotten kadottaisi tuota kovin katkonaista ja varmasti solmuistakin punaista lankaa, luulen, että parisuhde auttaa myös työnarkomaniaan. Se myös aiheuttaa sitä, mutta toimiva parisuhde ihan varmasti loisi harmoniaa työelämäänkin. Luulen. Flunssa alkaa olla nujerrettu. Sainpas.
Joku pahuksen Saija sai eilisen, muuten melkein täydelliseen, dynamoiltaan pienen särön. Olin vähän haavoittuvaisessa mielentilassa eilen, muuten kaikki oli kaiketi ihan hyvin. Olimme Akin kanssa liikenteessä, Sakari ja Outi olivat alkuillasta mukana cosmicissa ja hetken dynamossakin. Jatkot venyivät ja venyivät taas. Akin kanssa aina eksyy kovin syvällisiin keskusteluihin, mutta aiheet kyllä taas tasoittuivat nopeasti kun päästiin tänne merimiehenkadulle netin ja irc-gallerian ääreen :) Puoli seitsemän maissa lopulta tuli väsähdys. Flunssa etenee kaavamaisesti. Yskävaihe on lähellä, nenän iho on jo parantumaan päin.
Lupaa minulle Mitä mahdoitkaan miettiä juuri silloin Missä peittelit itseäsi uneen Millainen maailma heijastui Kuka katseli salaa Minkä nimen luulit kuulleesi Kai löydät minut?
Ehkä tarvitsen tämän flunssan tekosyyksi sille, etten saa aikaiseksi juuri mitään. Tai ehkä olen sopeutunut vähän liiankin hyvin tähän kun ei tarvitse tehdä mitään, voi vain olla, surffata ja katsella telkkaria. Huomenna pitäisi jaksaa raahautua kaupungille. Edes kauppaan. Periaatteessa nyt olisi käsillä viimeiset mahdollisuudet vuoden viimeiseen bileiltaan. En ole käynyt dynskussakaan miesmuistiin, mutta nyt ei vaan ole juurikaan fiilistä. Olisi sitäpaitsi perin typerää lähteä flunssaisena kaupungille. Ehkä kuitenkin parille, jos joku kaveri lähtisi messiin... Pakko se on myöntää. Kaipaan jotain vipinää, tämä yksinolo käy jo tylsäksi.
Sinkkuelämä on kuin söisi aina vain kebabia tai hesemömmöjä: jossain vaiheessa sitä alkaa kaipaamaan oikeaa kotiruokaa. Flunssa ei tunnu hellittävän. Nenä on jo auki.
Välillä tuntuu, että olen sanonut jo kaiken kahteen kertaan. Koostaessani hakemistosivua huomasin taas kuinka paljon on vielä sanomatta. Omien kirjoitusten lukeminen jälkeenpäin on toisinaan todella outoa kun useimmiten ne vanhat tunteet ja muistot palaavat mieleen. Onneksi aika parantaa haavoja, useimmat vanhoista kivuista eivät enää satu. Sain sunnuntaiselta baarireissulta tuliaisina mukavan jouluflunssan. Tarkemmin ajateltuna tämä on kyllä aika kaukana mukavasta. Heräsin tänään neljän jälkeen päivällä mielettömän huonoon oloon. Olin vähän kahden vaiheilla taltutusmetodin valinnassa. Mirette järkkäsi mulle sairaslomaa töistä tämän illan ajaksi, joten valitsin mehulinjan uhoamisen sijaan. Koko päivä onkin mennyt lähinnä niistäessä ja juodessa. Nukkuminenkin tuntuu tuskaisalta.
Syksy on ollut niin täynnä hulinaa, että nyt tätä hiljaisuutta osaa (hetkittäin) arvostaa. Vuosittainen kurjuudenmaksimointipäivä sujui rahallisen perinteisissä, tosin vähän nuhaisissa merkeissä äidin luona ja sukulaisissa. Tämän vuoden positiivinen jouluyllätys oli se, että ihmiset ovat viimeinkin oppineet lahjomaan rahalla kaikenmaailman turhan rojun sijaan. Nyt voi mennä ensi viikolla alkaviin alennusmyynteihin suu hymyssä =) Pitäisi jaksaa tehdä enemmän. Pitäisi parantua. En jaksaisi odottaa Hetaakaan. Kärsimätön.
Eilen oli Veeran vuoro vanheta. Niin nuori ja kaunis vielä, vaan eipä kauaa. =P Olen onnistunut toistuvasti unohtamaan lahjan aina jonnekin muualle kuin sinne, minne sitä olen yrittänyt kuljettaa. No, kai se vielä perille löytää. Olimme eilen kaiffareiden kanssa piiitkästä aikaa baarissa. Tarkoitus oli mennä Forteen, mutta luovutimme lopulta parinkymmenen minuutin jonotuksen jälkeen ja päädyimme viisseiskaan. Eihän siellä juuri ketään ollut, mutta ihan hauska ilta kuitenkin. Eräs pelinhoitajatyttö, muistutti olleensa samaan aikaan kauppakorkean valmennuskurssilla joskus pari vuotta sitten. Omituista kyllä, en muistanut tuota heti, mutta hetken miettimisen jälkeen palaset loksahtelivat paikoilleen. Tarkemmin ajateltuna muistan vähän liiankin hyvin nuo kauniit tyttöset siltä kesältä.
Mut pakotettiin mukaan vielä pulkkamäkeen tänään. Oltiin hirvensalon rinteissä parin kelkan ja muutaman liukurin voimin ja hauskaa oli. Tosin myös erittäin kylmää. Vajaan tunti riitti peuhaamiseen, sen jälkeen oli jo melkoisen väsy ja vähän kylmäkin. Tänään on jo maanantai. Kaikki tuntuvat loitonneen pois kaupungista, minäkin tahtoisin. Ensi vuoden tavoite voisi olla tyttöystävä ja kaveriporukan kanssa vuokrattu mökki jostain jänkhältä. Erakkojoulu ilman turhia perinneruikutuksia.
Olin eilen Heidin seurassa jouluostoksilla. Heidi on hyvää seuraa. Ostin kaikenlaista enemmän ja vähemmän hyödyllistä, suurimmaksi osaksi itselleni. Samalla löysin kaksi täydellistä joululahjaa; Stenvallin julistetaulun ja partakoneen. Kunhan alennusmyynnit alkavat... Olen tuhlannut kirjoihin. Tai ei sitä kyllä tuhlaamiseksi voi sanoa. Ostin eilen jo vuosia kuolaamani kirjan, Stephen Hawkinsin Ajan lyhyt historia. Kun pääsin kotiin, luin johdannon mutta se ei jäänytkään siihen. Hotkin kuin riivattuna ensimmäiset 90 sivua, kunnes oli pakko lähteä töihin. Tänään luon toisella istumalla loput. Kertakaikkiaan upea teos! Lainasin Heidille 7 euroa siiderirahaa. Kotiutuivat ”bänditreeneistä” samaan aikaan kun pääsin töistä, joskus neljän aikaan yöllä, hän tuli tänne nukkumaan. Yö oli sekava ja levoton. Alan hiljalleen taas seota itsekin tähän touhuun. Tiedän, että nämä vapaapäivät tekevät hyvää.
Päivä kului ihan liian nopeasti tänään. Sain hyvän (?) ajatuksen valmistavasta leffaillasta ennen illan varsinaista koitosta ja kysyin Heidiä seuraksi. Näimme taas muutaman päivän jälkeen, vuokrattiin sormusleffatrilogian ensimmäinen osa ja katsottiin se meillä. Subbarit jyrisivät ja naapurit olivat varmasti iloisia. Jotenkin kummallista, miten jokaikistä kohtaamistamme varjostaa jonkinlainen kiire tai sen odottaminen. Kirous tai paha karma. No, käytiin kuitenkin sitten katsomassa Pyryn ja hänen tyttöystävänsä, näiden jonkin kaverin, Säkön ja Sakarin kanssa sormusleffan toinen osa. Akipoitsu jättäytyi messistä kuumehoureilun takia, se oli pienoinen pettymys. Leffa oli pitkä mutta hyvä. Jatkot tyrehtyivät alkuunsa kun kaikille ilmaantui jotain parempaakin tekemistä torstai-illaksi kuin bilettäminen. Ninni ja Ville lähtivät onneksi kosmikkiin ”yhdelle”, oli ihan mukavaa. Kävin vielä sen jälkeen dynskussa tsiigaamassa meininkejä, mutta siellä ei ollut kuin muutama tyyppi joten lähdin suosiolla takaisin kotiin. Sunnuntaina sitten biletetään kun kaiffaritkin lähtee messiin. Tuntuu ihan älyttömältä, että on muka oikeasti loma. Varsinkin kun huomisiltana on taas töitä.
Upeeta, mahtavaa. Tänään oli lukukauden viimeinen koulupäivä. Taino. Tenttipäivä. Mielettömän helpottunut ja iloinen olo - huomenna juhlitaan vapaapäivää! =) Ikävöin kovasti rakkaitani. Jotenkin joulun alla tulee aina tällainen olo kun ajatukset vaan kiertävät kehää, ne palaavat uudestaan ja uudestaan jonnekin menneisiin. Yritin saada tuntojani paperille, mutta se ei oikein ottanut onnistuakseen vielä tänään, ehkä huomenna on vähän parempi fiilis.
Niin ne vuodet vaan vierii. Vuoden takaiset kokemukset ovat olleet mielessä jo pidemmän aikaa. Olin todella yksinäinen ja hukuin työtaakan aiheuttaman stressin alle. Kiire oli tuntui ainoalta mahdollisuudelta paeta niitä ikäviä asioita, joita ei halunnut kohdata. Ja kun ei ehtinyt nukkumaan liikaa, saattoi paeta jopa omia ajatuksiaankin. Nyt kaikki on muuttunut. Koko maailmani on pyörähtänyt muutamaan otteeseen ylösalaisin ja lievän ravistelun jälkeen satuin pöllähtämään tähän hetkeen. Olen nyt ehkä enemmän yhteyksissä ystäviin ja kohtaan paljon enemmän heitä arjen melskeessä (erityisesti koulussa), mutta en kyllä tunne olevani yhtään sen vähemmän yksinäinen kuin aiemminkaan.
Yksinäisyys on jotain, joka on varmasti meissä kaikissa, mutta toiset ihmiset saattavat kuitenkin päästä hyvin lähelle. Koin tämän kuluneen vuoden aikana erittäin liikuttavia ja mieleenpainuvia hetkiä, joita en varmastikaan tule koskaan unohtamaan. Vielä tänäkään vuonna, muutamasta ihan hyvästäkin yrityksestä huolimatta, en kuitenkaan onnistunut löytämään samalle polulle kenenkään kanssa. Välillä tuntuukin siltä, että olen tuomittu elämään vain noita lyhyitä silmänräpäyksiä, kerta toisensa jälkeen. Vaan kaikesta huolimatta, olen melkolailla onnellinen nyt. Kiitos kaikille, jotka muistivat, olette rakkaita.
Kumman kiireinen päivä tänään. Mukamas. Sinkoilin kaupungilla ensin matikantentissä oleellisen laskimen, sitten joulukorttien perässä. Löysin lähes kaiken haluamani, mutta unohdin vähintään yhtä paljon. On erittäin hämmentävää kun Palmini on rikki. Olin Sepon ja Lauran luona käymässä pitkästä aikaa. Pieni Saaratyttönen on kasvanut jättiharppauksin tämän syksyn aikana, nykyään tyttö jo puhelee ties mitä. On kummallista, miten läheisiä ystäviä tapaa niin harvoin, vaikka välimatkaa ei ole kuin pari hassua kilometriä. Kävelin hippiperheen luota takaisin kotiin kirpeässä pikkupakkasessa. Rakastan tätä kaupunkia. Olen jo saanut pari joulukorttia. Hämmentävää. Ensi vuonna voisi vaikka scannailla ne kaikki kaksi korttia verkkoon. Tai sitten ei. Mutta jouluVitutuskalenterin teen ihan varmasti, se on jo päätetty. Joskus vuosi sitten kuulin Maxin veljen kirjoittaneen runokirjan. Vähän myöhemmin ostin tuon kyseisen kirjan ja ihastuin siihen. Olin ihan kade, olisin halunnut itsekin saada aikaiseksi jotain niin hienoa. Uskon, että kaikki luovat omat juttunsa omalla tavallaan, mutta halusin kuitenkin tehdä itse jotain samanlaista. Nyt sain viimeinkin valmiiksi jotain sellaista, mitä olen hautonut mielessäni jo pidemmän aikaa. Tämä on alku.
Sain eilen töissä, ilmeisesti liian kovaa soineen musiikin johdosta, päänsärkykohtauksen piiitkästä aikaa. Ei sentään ihan migreeniksi asti ehtinyt, mutta olin kyllä aika sekavassa kunnossa kun pääsin kotiin. Ehkä stressilläkin oli osallisuutta asian, vaan onneksi sekin lakkaa keskiviikon jälkeen kun tentit on taas vähäksi aikaa tentitty. Aika tyypillinen ”vapaapäivä”. Nautiskelin koko päivän musiikista ja yksinäisyydestä, ja nyt kun yö viimein koittaa, tunnen itseni äkkiä kamalan yksinäiseksi. Olisi kyllä valtavan hienoa kun samassa taloudessa asuisi joku, jonka kanssa tämän kaiken voisi jakaa. Saunakin tuntuu tosi tyhjältä toisinaan. Huominen, tiistai ja keskiviikko jännittää. Huomasin stressaavani jopa siitä, että osaanko enää torstaina rentoutua. Huhh.
Haaveilen lomasta. Olisi niin paljon kaikkea mitä haluaisi tehdä jos vain olisi aikaa. Elämä käy turhan yksipuoliseksi kun kouluun menee liikaa aikaa, eikä ehdi työn ja koulun ohella tekemään muuta kuin nukkumaan ja syömään. Menen päivistä sekaisin, mutta näin Heidin. Hän ehti soittaa ovipuhelinta ennenkuin ehdin painaa vihreää luuria. Jälleen kerran yö katkaisi mukavan illan. Ihan hyvä, ettei ihmisistä osaa luopua liian helposti, välillä ikäväkin tuntuu ihan hyvältä kun tietää sen sentään merkitsevän jotain. Tuo saksanlukijaystäväni, Heta, puolestaan eksyi ystävineen eilen Lyniin. Germanicat olivat saaneet jo haalarinsa ja pakkohan niitä oli kuulemma päästä testaamaan. Oli mukava tavata melkoisen tenttisuman ja parin kuukauden hiljaiselon jälkeen. Suunnittelen jo täysillä tulevaa vuotta ja erityisesti kesää. Olisi hienoa päästä johonkin ”oikeisiin” alan töihin, saa nyt nähdä miten miehen käy. Kesätöillä nyt ei ole oikeastaan mitään väliä, mutta työkokemuksen kannalta jonkunlainen enemmän tai vähemmän vakituinen IT-alan työpaikka jossain vähän isommassa yrityksessä olisi aika hieno juttu.
Näin isän, juteltiin työstä ja koulusta. Yöunetkin saavat ehkä toisenlaisia piirteitä nyt kun isä lupasi maksaa veromätkynikin. Kahdensadan euron ylimääräinen kuluerä kun ei ole ihan tuosta vaan hoidettava juttu opiskelijan budjetilla. Tuntuu muutenkin hyvältä kun vanhemmat jaksavat olla kannustavia, se on kuin työskentelisi kimpassa. Huomisen koulutyöt valvottavat liian myöhään. Ehdin nukkua jonkun hassun tunnin (itseasiassa vajaat kaksi, wuhuu!) ennen aamun demoja, puoli yhdeksältä illalla loppuu luennot eli olen joskus yhdeksän jälkeen taas kotona ja keskiviikkoaamuna on sitten taas tiedossa tentti. Ei kiva, ei lainkaan. Mietin, jos eläisin vakituisessa suhteessa, kuinka paljon se mahtaisi vaikuttaa koulutyöhön? Varmasti jonkin verran, mutta olisiko se hyvää vai huonoa vaikutusta? Toisaalta parisuhteesta saa paljon energiaa, mutta soisaalta sekin taas vie melkoisesti aikaa. Ehkä juuri nyt on siis ihan hyvä sinkkuilla? Ehkä ei. Jotenkin huolestuttaa se, että alan nähdä sinkkuudessa paljon hyviä puolia. Vapaus on aina kivaa, mutta en tosiaan haluaisi tottua tähän. En, en , en.
Ihastus. Pettymys. Ihan pian on tammikuu. Siitä on siis jo melkein vuosi. Elin hetken niin onnellisena, että jotkut luulivat mun käyttävän huumeita. Sen lyhyen hetken, jolloin mikään ei ollut hyvin, tuntui kuin kaikki olisi ollut paremmin kuin koskaan ennen. Jos tuleva tammikuu sattuisi tuomaan mukanaan jotain samanlaista, en tiedä olisinko vielä valmis kokemaan sitä. Ehkä se on aika, joka lopulta valelee jonkinlaisen suojakerroksen ihmisen ympärille, mutta nyt tuntuu siltä, että olen vielä liian hauras. Katrina opetti mulle uudestaan sen mitä on Elää. Koko tämä vuosi on ollut täynnä suuria ylä- ja alamäkiä, mutta ennenkaikkea sitä Elämistä. Tosi isolla eellä ja täysin rinnoin. Ei koskaan pitäisi unohtaa arjessa sitä, mitä se parhaimmillaan voi olla, sillä se jos mikä on syntiä.
Mut otettiin vastaan lievällä teeveestä tuttu-kuittailulla kun saavuimme eilen mummulaan. Oli toisaalta ihan piristävää nähdä sukulaisia pitkästä aikaa, etenkin Matin (serkkupoika) kanssa oli mukava vaihtaa kuulumisia. Kumpaisenkin polut ovat olleet armeijan jälkeen melkoisen mutkikkaat, mutta nyt olemme viimein päätyneet yliopistolle, Matti Vaasaan ja minä tänne Turkuun. Jotenkin hämmentävää, että sukulaisia näkee yhdessä niin harvoin, että melkein jokaisella kerralla joukossa on tuntemattomat kasvot. Tällä kertaa tavalliseen vaihteluun toi lisäväriä vielä erikoisen karvainen yksilö, noin viikon ikäinen kissanpentu. Kyllä retuutettiin. Olen yrittänyt taistella halujani vastaan järjellä. On kokoajan jonkunlainen ihon ikävä ja läheisyyden kaipuu, mutta en voisi tehdä mistään aikaa moiselle elämälle. Nyt täytyisi vielä jaksaa reilut pari viikkoa painaa koulussa täysillä, sen jälkeen sitten ehkä miettiä jotain muutakin. Vaan eihän se onnistu. On niin paljon helpompaa herätä lämpimään kuin kylmään aamuun.
Kynttilät sammuivat turhan nopeasti. Rauhallinen ja kiireetön päivä tuli kuin tilauksesta. Näin Heidin pitkästä aikaa, elimme hetken kuin mikään ei olisi muuttunut. Vaan nyt on talvi ja pakkasta. Tänään oli juuri sellainen päivä, jonka kuluessa ei ihmettele haluaan muutokseen. Hetkittäisiä muutoksia ja seikkailuja tuntuu välillä olevan liiaksikin, olisi todella terveellistä löytää jotain pidempiaikaista ja kestävää. Jädäjädäjädä. Mutta ihan oikeasti, tällaisina hetkinä sitä ajattelee juurikin noin. Huomenna on taas aika kerääntyä kuuntelemaan kuinka vanhat ihmiset vertailevat kokemuksiaan uusista ja vanhoista lääkkeistä. Papan 75-vuotisjuhlat Harjavallassa. Toivottavasti paikalla on myös tätä nuoremaa sukulaissukupolvea, joita ei ole tullut nähtyä aikoihin.
Tekstiviesteistä, joita ei koskaan tullut lähetettyä. Haluaisin puhua, jutella, olla hetken lähellä, katsoa tuttuihin silmiin. Haluaisin kuulla mitä tähän syksyyn kuuluu ja miten maailma näyttää nyt erilaiselta kuin joskus ennen. Jokin estää kirjoittamasta niitä viestejä, jokin sisällä sanoo ”älä häiritse.” Joten en.
Tiskaan astiat, imuroin, laitan pyykit koneeseen ja vien roskat. Putsaan saunan lattian ja huuhtelen parrankarvat pois kylppärin lavuaarista. Tällaisina hetkinä ei kuule niitä hiljaisuuden hyviä ääniä, kuulee vain äänen joka kysyy kenelle? Sellaiset ihmiset, joilla on sylissään joku toinen, ovat kyllä hurjan onnellisessa asemassa. Minäkin haluan. Ainiin. Onni onnettomuudessa, rehti taksikuski palautti puhelimeni. Tuo yksikin päivä ilman tätä hassua kapistusta tuntui todella oudolta.
Pahus. Hävitin eilen puhelimeni, olen siis toistaiseksi lievässä puhelinpimennossa. Kuulin Ollilta, että minua kuskannut taksikuski oli luvannut viedä sen huomenna löytötavaratoimistoon, joten toivottavasti saan sen huomenna takaisin. Toivottavasti. Tämä päivä on ollut aika helvetin pitkä ja rankka. Kaiken muun hässäkän lisäksi tajusin, että olen pian ihan rutiköyhä, ja että tuo pöydällä lojuva laskupino ei oikein tykkää siitä. Pahuspahus. Heidi lähetti aamulla sähköpostia. ”Ei tästä tule mitään, ja mä tiedän että sä olet samaa mieltä. Joten eikö olisi parempi jos me lakattaisiin soutamasta ja huopaamasta?” Asia, josta puhuin eilen Akin ja Pyryn kanssa. En tiedä miksen koe tätä tilannetta (meidän soutamistamme ja huopaamistamme) nyt lainkaan huonona, mutta niin se vaan on. Ehkä kaipaan vaan jotain rauhoittavaa elementtiä tämän kaiken kiireen keskelle tai jotain? Kynttilöitä.
Mikäli jollekin on vielä epäselvää se, miksi kaikkien tulisi blogata, viimeinenkin hyvä syy on nyt keksitty! Verkkojulkaisu voi olla huonomuistisen, tai muuten vaan perin tietämättömän, poika- tai tyttöystävän pelastus kun pitäisi tietää rakkaansa kuppikoko tai alusvaatteiden koko =)
Yön hiljaiset tunnit. Nämä hetket ovat niitä harvoja, jotka todella tunnen omakseni. Tuntuu hyvältä olla hetki yksin, kuunnella tasaisen hiljaista hengitystä ja tuijottaa pimeyteen. Näihin hetkiin ei mahdu häiriötekijöitä, ei mitään epäoleelliststa. Vaihdoin pitkästä aikaa Minnan kanssa kuulumisia puhelimessa. Tunnen hänen edelleenkin täydentävän minua jollain kummallisella tavalla, tuntuu kuin olisin taas puhdistunut. Ystävien arvo on mittaamaton.
Näin pari päivää sitten sielunveljeni, ja hyvin pian wanhukseksi muuttuvan Nupin, hänetkin liian pitkästä aikaa. Hassua, että vuosi sitten opiskelu (ja opiskelemattomuus) erotti meitä aika paljon toisistamme, kun taas nyt se on tuomassa meitä taas lähemmäs. Koulu on niin paljon enemmän kuin pelkkää työtä, se on elämäntapa ja ystäviä. Olisi aika hienoa eksyä joskus samoille luennoille Nupin kanssa. Tulee ihan wanhat lentolupakirjaluentojen turbocharcher-jutut mieleen =D Meitsi on reilun kahden viikon päästä wanhus. Kääk.
Marraskuu >>
Unessa.net Kommentoi Arkea lyhyesti — risut ja ruusut! :)Huom, tämä siis vain kommenteille, keskustella voi muualla. Kiitos! |
Nuppi
Mitäköhän
huomenna tapahtuu? Kaipaan rauhallista koti-iltaa, ja mitä
todennäköisimmin aion sellaisen myös kokea. 
Toinen
rakas ystäväni, Seppo, tavoitti takintaskuni tänään
kesken