|
Unessa.net : Arki : Menneet : Heräsin tekstiviestitulvaan. Ilmeisesti koko viikon tekstiviestit päätettiin tällä kertaa lähettää kerralla kun yhtäkkiä niitä sai herätessä lukea oikein urakalla ja silmät ristissä.
Tulin kotiin mukanani Nupilta lainaksi saatu vanha levysoitin. Toimintakuntoon saattamisessa oli lieviä ongelmia kun soittimen piuhat oli poikki enkä meinannut saada vanhaa maadoittamatonta virtajohtoa edes seinään. No, pienen puurtamisen ja kokeilemisen jälkeen sain viritettyä RCA-johdon paikoilleen ja sehän toimi! Kello oli jo niin paljon, etten päässyt kunnolla fiilistelemään vanhoilla levyillä, mutta pari pakollista raitaa Jonna-levyltä oli kyllä pakko kuunnella. Minttu sekä Ville oli paljon diskompi kun muistinkaan :) Viikonloppu askarruttaa. Perjantain must-juttu on Absoluuttisen Nollapisteen ja Kuusumun profeetan keikka Säätämöllä, sinne pääsee jopa ilmaiseksi sisälle kunhan muistaa mennä liian aikaisin (ennen klo 22.30). Lauantaina ja sunnuntaina olisi jälleen kerran se kauan odotettu Ruisrock, mutta en sitten tiedä haluaisinko mennä tuonne molemmiksi päiviksi ja toisaalta onko siihen varaakaan.
Justin on pulassa. Webbitarzanin oma Janekin on viimein myöntänyt sen, minkä kaikki muut jo tiesivät - se on rakkautta.
Viimeinen muuttopäivä. Jotenkin haikean oloinen päivä. Jäi sellainen olo, että olisin halunnut vielä tehdä jotain, nähdä jotain, säilyttä hetken jotain. Koskettaa, katsoa, tunnustella. En vaan tiedä mitä.
Kolmisen päivää olen jo yrittänyt keksiä määritelmää sanalle koti. Tuohon on niin monenlaisia lähestymistapoja ja sillä myöskin on niin monta eri merkitystä, että yksinkertainen määrittely ei onnistu. Periaatteessa koti on minulle se paikka, jonne tulen lepäämään kun muu maailma ei enää syystä tai toisesta kiinnosta. Kotona on sänky, jossa voi nukkua. (Onneksi siellä on myös tietokone(ita) joiden välityksellä voi kommunikoida verkkoystävien kanssa =) Sanan olennaisempi merkitys on kuitenkin perusturvallinen, tuttu paikka. Koti on ja pysyy. Nyt perhe ei asukaan enää kotona, se asuu kodeissaan.
Lähdin illalla dynamoon. Yllättäen. Tummatukkainen ihastukseni oli kuin olikin paikalla ja kännissä kuin käki. Kääk. Kaukoihastuksilta tulisi kieltää moiset paheet =P Jollain tavalla koko paikan fiilis, eikä musakaan oikein inspannut tänään. Viihdyin tanssilattialla pariin otteeseen yhteensä pari tuntia, sen jälkeen hilpaisin tieheni. Tuntuu tosi hölmöltä kun ajattelen näin, mutta ihan tosissaan taisin kaivata Mariaa tuonne seurakseni. Kontrasti siihen perjantaiseen oli kyllä tänään niin suuri, että huhh. (Hölmöltä siksi, että edelleen olen kovin koukussa tuohon naiseen, jota en edes tunne.) Pitäisi osata tulkita itseään paremmin. En tänään ollut varmaan ollenkaan edes sellaisissa fiiliksissä, että olisin halunnut nähdä ihmisiä, halusin vain kontaktia. Kommunikaatiota. Ajatustenvaihto on paljon selkeämpää ja puhtaampaa verkon välityksellä, irkissä ei ole edes pahanhajuista hengitystä. Välillä aina luulen tuntevani niin paljon ihmisiä tästäkin kaupungista, mutta tänään taas oli niin kummallista pyöriä niiden lukemattomien ihmisten seassa ihan yksin tajuten, että olin tosiaankin yksin. Loppuilasta törmäsin sitli pariin tuttuunkin, sain hehkutettua Jonnalöydöstäni :) Vinyylisoitinkin on totta jo huomenna! =)
Se Hell-sinkiläinen Tiina poistui keskuudestamme. Kreikkaan. Kurjuuden maksimoimiseksi ajattelin lukea kuinka paljon hauskempaa on jossain kaukana Suomesta.
Sain pääsykoevastaukseni eräältä tietääkseni asteriskitytöltä yliopiston kansliasta. Todella ystävällinen tyttö, pelasti päiväni. Kiitos :) Pikaisen tutkiskelun jälkeen on kolme mahdollista kohtaa, joihin pyytää oikaisua:
Tarvitsen mitä ilmeisimmin apua tuon oikaisupyynnön laadinnassa. Etenkin tuo kakkoskohdan huolimattomuusvirhe herätti pienoisia toiveenkipinöitä - se yksi ratkaiseva piste saattaa olla suttupaperissa oikein, mutta vastauspaperiin kopioituna väärin. Well. Pohdin asiaa lisää maanantaina, olisi hyvä löytää kyllä jonkunlaista apua tähän juttuun.
Hieno musisointi-ilta Nupin seurassa tänään. Nauhoitettiin jussipojan demoa treenikämpillä illalla ja alkuyö meni täällä luukussa musiikin kuuntelun, nostalgisen valokuvasession ja yleisen jeesustelun merkeissä. Liian harvoin löydämme enää aikaa tällaisiin iltoihin, oli oikein mukava vaihtoehtoinen perjantai. Cosmic jäi illalla käymättä, mutta onneksi ehdin siellä sentään päivällä piipahtaa =P Kävelin toiveikkaana upeemahtavan levykassini kanssa kantapaikkaani päiväsellä, mutta eihän siellä tietysti ketään tuttua ollut. Olisin halunnut kerätä kaikki mahdolliset pisteet viimeisimmällä piikkiölöydökselläni; Jonna -levyllä & kumppaneilla. Bongasin varastoon menevien kamojen seasta siis ihka-aidon Jonna Tervomaan _oikeasti_ ensimmäisen levyn! (ja katu-uskottavuuteni musiikkidiggarina kasvoi ainakin metrin) ...siitä levynkannesta ei voi todeta muuta kuin, että Jonna on kyllä aina ollut ihan ylisöötti =) Nuppi lupasi lainata levysoittimensa mulle kun ei sitä kerran tarvitse. Hienoa. Pääsee kokeilemaan wanhoja 60-80 -luvun nostalgialevyjä In Stereo. Ensimmäinen lämmittelybiisi tulee olemaan rakkaudella ja vanhasta muistista; Jonna - Minttu sekä Ville. Maria on ollut hiljaa. Ajattelen tyttöä jatkuvasti, tämä on taas niin tätä. Huomenna on viimeinen muuttopäivä - kotikoti muuttaa. Saapahan jotain tekemistä huomiseksi niin ei tarvitse ajatella niin paljoa. Pohdiskelin pitkään meneväni Dynamoon illalla, mutten tiedä jaksanko/uskallanko/haluanko sittenkään mennä sinne. Pahin mitä voisi tapahtua olisi törmätä siihen toiseen ihastukseen. Now that´s something I really don´t wan to get into... Toisaalta. Kaikki voisi olla paljon parempaa ja helpompaa ilman sellaista väritettä illassa. Olen epäsinkku kunnes toisin todistetaan tjsp =P Fiiliksen mukaan. Niin taidan tehdä tälläkin kertaa, turha sitä kai nyt on miettiä. Nyt nukkumaan.
Hiljaista. Tuntuu kuin olisin jumittunut ikuisiksi ajoiksi huminaplaneetalle, jonka taukoamattomana kansallislauluna soi pienen kahdeksan sentin kotelotuulettimen ahkeralta kuulostava meteli. Oikeasti olen vain pirun väsynyt. Sain eilen tietää, etten pääse yliopistolle. Vieläkään. Tämän vuoden yhteispisteraja oli 25 pistetä ja mulla oli 24,6. Vitutti (ja vituttaa edelleen) rankasti. Yksi piste lisää koepisteisiin niin olisin päässyt. Vittu. Outi sanoi kanavalla, että siitä kokeesta kannattaa valittaa jos on pisteet lähellä rajaa. Ei oikein tunnu minulta tuollainen, mutta tilasin silti nuo vastausten kopiot, käyn noutamassa ne huomenna. Olin niin hämilläni ja turhautunut illalla, etten osannut oikein tehdä yhtään mitään. Sain päähäni purkaa kiukkuni johonkin yleishyödylliseen ja sitten istuinkin 14 tuntia putkeen koneen äärellä ja päivitin Satumaan uuteen uskoon. Lopullisen tekeleen valmiiksi saattamisesta tuli ihan hyvä fiilis ja lopulta nukahdin joskus iltapäivällä lopenuupuneena pariksi tunniksi. Sitten olikin aika taas muuttaa. Nyt vanha kotikoti tuntuu ihan autiotalolta. Siellä ei ole juuri mitään enää, suurin osa tavaroista on kuskattu pois tai hävitetty. Lauantaina on viimeinen muuttopäivä, silloin saan kaiketi viimeisen leiman itsenäistymiselleni - pesukoneen. Olen niin PA, etten ole halunnut lähteä kaupungillekaan. Toisaalta ei pahemmin kyllä ole ollut fiiliksiäkään. Tuntuu kuin olisin jonkinlainen yhteiskunnallinen hylkiö kun ei kouluunkaan huolita vaikka kuinka haluaisi. Tunnen olevani helvetin riittämätön itselleni ja muille, vanhemmille, kun en vieläkään pääse etenemään näiltä uriltani. Samalla tuntuu vitun epäreilulta rankkautua 0,4 pisteen päähän opiskelupaikasta jonkun idiootin vuoksi, joka on saanut päähänsä hakeutua yliopistolle vain saadakseen opiskelijan statuksen. Typerältä tuntuu myös se, että pistän todennäköisesti vahingon kiertämään jos satun sinne ammattikorkeaan pääsemään. samanlainen sika kuin isäsi Ei niin pahaa etteikö jotain hyvääkin. Juttelin tovin Marian kanssa puhelimessa ja olen kohtalaisen vakuuttunut siitä, että näemme toisemme taas pian kun hän tulee takaisin sieltä jostain kaukaa. Odottavan aika on kuitenkin pitkä. Toisaalta... tällainen odottaminen on mukavaa :)
Jotenkin tyhjä olo vauhdikkaan viikonlopun jälkeen. Lämpöä ja läheisyyttä tihkunut edellisyö sai ajatukseni taas jotenkin ihan sekaisin. Maria tuli lauantai-illaksi tänne ja lähti sunnuntai-aamulla junalla kotikotiinsa Seinäjoelle. Ehdimme siis olla yhdessä vain lyhyen hetken.
Tänään yritin olla ajattelematta koko asiaa liikaa ja lopulta sain illalla kirjoitettua hapuilevan oloisen tekstiviestin kaipuustani. Kanavalaisten ja ystävien ”no millaselta se vaikutti” -kysymykset ja ”onks sulla nyt sitten tyttäystävä” -johdattelut saavat aikaan jonkinlaisen paniikkireaktion; Ei taas, ei uudestaan sitä samaa vuoristorataa! Kuitenkin. Maria vaikuttaa olemukseltaan kaikin puolin mukavalta tytöltä. Hän on todella kaunis, ilmeisen fiksu ja lujatahtoinen persoona. Mitä ilmeisimmin ajatusmaailmamme osuvat ainakin joiltain osin kohdalleen ja tulemme luontevasti toimeen keskenämme. Suurehko miinus tulee koiraihmisyydestä, mutta sille nyt sitten vaan ei voi mitään ;) Ilman sen kummempia odotuksia tulevasta, toivon tämän uuden ystävyyden tästä vielä kehittyvän. Eilisen ja tämän päivän olen pohdiskellut syntyjä syviä. Viimeyönä luin raamattua verkossa, koosteita sen ristiriitaisuudesta ja monenlaisia kristilliskriittisiä dokumentteja. Kristittyjen jumala on minun silmissäni kyllä vittumainen ja sadistinen paskiainen. Tänään tutustuin vähän syvemmin paljon myötämielisempiin aatteisiin, buddhalaisuuteen ja zen-buddhalaisuuteen. Varsinkin jälkimmäisen opit ja ideologiat tuntuivat järkeviltä. Uskonto, joka ei tukeudu pelkästään dogmaattisiin väitteisiin, on ainoa jonka voisin kokea omakseni. Tuntuu hyvältä löytää laajasti kannatusta saaneita ajatuksia ja arvoja, jotka ovat itsellekin tärkeitä. Uskontojen ohella olen koko päivän pohtinut uskonpuutettani työnsaantiin. Kaipaisin kyllä kipeästi jotain Oikeaa työtä. Sellaista rehellistä ;) Täytynee kipaista työkkärissä hakemassa vähän lisäinfoa tämän suhteen, en halua kitkuutella epävarmojen veppitöiden parissa koko kesää. The Date Projectin tyyppi onnistui sotkemaan touhunsa heti ensimetreillä. Mielenkiintoista huomata muiden kamppailevan samanlaisten ongelmien kanssa joihin itse on verkottuneena joutunut. Tämä verkkoelämä ei tosiaankaan ole niin helppoa kuin miltä se saattaisi äkkiseltään vaikuttaa. Ainiin. Päivitin galleriakuvani. Hihhei. Wanhat kommentit on siis taas luettavissa myös niille, jotka eivät ole gallerioituneet.
Tähän väliin mahtui ainakin juhannus. Mielettömän hieno juhannus! :)
Bänditreeneissä ihan liian pitkästä aikaa. Siis silleen, että Markus oli myös mukana. Oli varsin hauskaa ja Nuppi käski mainitsemaan tuosta jotain, so there ;) Olen jotenkin hermoraunioina koko otus. Jännitän noita pääsykokeiden tuloksia ja murehdin saamattomuuttani monien verkkoystävien välisessä yhteydenpidossa, en vaan ole saanut itsestäni aikaiseksi niitä meilejä. En oikeastaan mitään.
Ei mikään liian tuore juttu mutta on hyvin oleellista silti tietää, että Saatanan majoittuminen tietokoneeseesi riippuu oleellisesti vapaana olevasta levytilasta. Ja uskottavahan se on kun eräs (yllättäen) yhdysvaltalainen pappi on kirjoittanut oikein kirjankin aiheesta. Pässi. Melkein samaan syssyyn voisi vielä hämmästellä sitäkin ihmettä, että Alex Nieminen bloggaa. Törmäsin tuohon maanantaina, mutten tajunnut sen olevan samana päivänä aloitettu. Käsittämätöntä jokatapauksessa. Taitanen lopettaa nämä linkkivinkit, ennenkuin muutan tämänkin sivun pelkäksi blogiksi =P
Olen pohdiskellut paljon sitä, mikä tekee minusta minut? Mikä määrittelee sen kuka oikeasti olen? Tiedän, että hyvin harvat tuntevat minusta yhtään sen enempää kuin vähän pintaa. Monille haluaisin kuitenkin olla paljon enemmän kuin kapea heijastus itsestäni. Kohtalon ivaa, että ne harvat ihmiset jotka jossain vaiheessa ovat lähelleni päässeet, ovat sittemmin kaikonneet luotani. Toisaalta ne, joihin itse olen palavimmin kiintynyt, ovat olleet (tai ovat vieläkin) tavalla tai toisella tavoittamattomissa. Toistaiseksi . Minulle harmonian ja nirvanan tavoitteleminen on tällä hetkellä sellaisen kumppanin etsimistä, jonka kanssa löytäisin sellaisen henkisen yhteyden, joka toisinaan ihmisten välille muodostuu. Olen huomannut että lähes tuntemattomankin ihmisen kanssa on mahdollista päästä henkisesti toista lähelle, ymmärtää. Sellasista pienistä hetkistä saa pitkäksi aikaa iloa ja energiaa.
Maailmankatsomus ja arvot. Ehkä vähiten pohdiskelemiani arkisia asioita. Varmaankin siksi, että ne on (ainakin olevinaan) niin selkeitä. Maailmankatsomukseni perusta ja puitteet on varmaan rakentuneet jo hyvin nuorena, mutta tietoisia valintoja tähän liittyen olen tehnyt vasta yläasteen jälkeen. Sisäinen arvomaailmani on viimeisten muutaman vuoden aikana muuttunut minussa melkoisesti ja se elää varmasti vieläkin, mutta sekin pohjautuu joskus teinivuosina (eli muutama vuosi sitten :) koettujen ja opittujen asioiden varaan. Kummallista ajatella, että tuollaisista hyvin tärkeistä asioista viestin kuitenkin mielettömän vähän. Kaikki puhuvat avoimuudesta. Mikä lopulta on avoimuutta? Onko avoimuus sitä, että tekee itsestään tietoisesti julkisen eläimen, vai sitä että uskaltaa oikeasti olla oma itsensä? Mulle avoimuus merkitsee sitä, että pyrkii paitsi viestimään tunteistaan ja ajatuksistaan avoimesti ja rehellisesti, myös ottamaan vastaan toisen ihmisen ajatuksia. Ja tunteita. Henkisesti hyvin valaiseva päivä tänään. Aamu oli fyysisesti vähintään yhtä raskas kuin henkisesti. Komen tunnin yöunien jälkeen heräsin vain todetakseni, etten haluakaan mennä kauppakorkean pääsykokeisiin. Joten jätin menemättä. Olen ihan oikeasti ajatellut ehkä vähän liikaakin opiskelutoiveitani ja ihan tietoisesti kait jätin päätöksen viime sekunneille. Halusin tehdä fiiliksen mukaan. Vähän jo kutkuttaa mietiskellä tulevaa viikonloppua. Luonnollisesti haluaisin kokea jollain tapaa elämyksellisen juhannuksen, mutta pelkään pahoin että tästä juhannuksesta tulee vielä yksinäisempi kuin viimevuotisesta. Vaihtoehtoja on vieläkin toisaalta vaikka kuinka paljon, mutten oikein osaa päättää. Tämäkin taitanee sitten mennä fiilispohjalta päättämiseksi perjantain aikana =P
Kummallinen maanantai. Isä oli taas kerran ryöstetty Virossa, meni koko päivä ihan pilalle kun kuulin ikävät uutiset. Nähtävästi uudenkaan auton lukot eivät pidättele rosvoja, edes keskellä kirkasta päivää, parkkipaikalla keskellä Tallinnaa. Lopettaa pitäisi moiset paskiaiset.
Nojatuolisurffailun ja irssimisen ohella törmäsin tällä kertaa mielenkiintoisen flirttaamisoppaaseen. Flirttaaminen ei sinänsä ole vaikeaa ja se on useimmiten ihan mukavaakin, mutta viimeksi lauantaina olin ihan hajalla kun en löytänyt yhtään sopivaa tilaisuutta lähestyä jo pitkään kaukoihailemaani tyttöä, jonka kanssa taas tanssin aikani. Useimmiten sopivan hetken saattaa löytää melkein heti, mutta jotenkin käsittämättömällä tavalla tietyillä ihmisillä tuntuu olevan ympärillään jonkunlainen mystinen muuri, joka tekee ensikontaktin saamisesta yhtä helvettiä. Yksi niistä harvoista tilanteista kun toivoo hiljaa mielessään, että voi kun olisin sen verran humalassa, että uskaltaisin... :) Uskaltaminen on kiinni monesta asiasta. Vielä vuosi sitten olin mielettömän ujo naisten seurassa enkä oikein osannut olla oma itseni. Järjestelmällisellä itsensä pakottamisella ja sellaisella ”sun on nyt pakko päästä ton typerän jännityksen yli” -asenteella olen onnistunut sulattamaan sen suurimman jään ja nykyään, vähän tilanteesta riippuen, tulen ihan hyvin toimeen itseni ja naisten kanssa.
Eilinen bileilta päättyi kummallisesti. Pääsin kotiin lopulta vasta tänään illalla ja lähdin melkein samalta istumalta kaiffareiden kanssa salille. Jotenkin heikko-oloisten treenien jälkeen kotiinpäästyäni sammahdin melkein samantien sänkyyn ja heräsin vasta yömyöhällä. Tänään on ollut varsin kummallisen oloinen päivä. Ulkona on kylmä ja sataa, ajatukset eivät oikein kulje ja ne harvat jotka kulkevat ovat niin kummallisia ettei niiden seuraa oikein jaksaisi. Törmäsin tosi hienon kuvaukseen Turusta. Sitten hätkähdin kun tuo tyttö on ainakin metrin minua edellä joka asiassa. Handlaa yhdyssanat, osaa veppiä ihan liian hyvin *kade* ja sen tyylisivu on ihan ssairaan hieno. Ja se bloggaa. heh.
Vitun vuorokausirytmi. Screw You guys, I'm going home! Pitkään olen jo pohdiskellut haluavani kirjoittaa työkseni. Jotain. Nyt kun kerran olen taas työtä hakemassa, niin päätin ottaa lähipäivinä selvää tuttujen ja tuntemattomien lehtien ja muiden vastaavien julkaisujen toimituksista ja työvoimatarpeesta. Pitäisi kaiketi uudistaa tuo dinokauden portfoliokin.
Aurinkoiset hetket tuntuu olevan takanapäin, viimeiset pari päivää on olleet synkän pilvisiä. Mieli on silti kovin iloinen, en jaksa masentua noin pienistä juuri nyt :) Lähdin alkuillasta Veeran seuraksi kaupungille, eksyttiin lopulta kosmikkiin ja jumituin sinne melkein koko yöksi. Kotiuduin joskus yhdentoista kieppeillä. Oli mielettömän hieno ilta tuttujen, tuntemattomien ja mielenkiintoisten keskustelujen parissa. Sain viimeöisen irkkikeskustelun seurauksena hetken mielijohteesta lähettämääni deitti.net - ilmoitukseen heti pari vastausta. Positiivista. Kerrankin jotain spontaania ja iloista tekemistä. Kenties vaikka treffejä tai jotain sen suuntaista =) Huomasin taas, että minä ja lukuisat muut ystäväni tukeutuvat verkkoon elämänkumppanin etsimisessä. Lienee ajan henki. Ainiin. Veera palautti mut maanpinnalle, viikon päästä on juhannus. Voi kerpele. Ei mitään suunnitelmia vielä, ei siis niiden monien täysin avoimien lisäksi. Pitäis kyllä keksiä jotain. Jotain kivaa ja erilaista.
Luen paljon verkosta, mutta ylivoimaisesti suurin osa kaikesta lukemastani liitttyy verkkotekniikoihin tai muuhun työhön ja harrastukseen liittyvään ja yleisiin uutisiin. Viihteellistä materiaalia ei lueta, sitä scannataan. Nopeaa vilkuilua ja silmäilyä, pienifonttiset tai huonosti luettavat saitit skipataan heti, mielenkiintoisimmilla viihdytään korkeintaan minuutteja (per käyntikerta.)
Justin on ärsyttävän rakastunut. Olen jo jonkin aikaa ihmetellyt mihin se kaikki energia on mennyt, mutta tänään huomasin postituslistalle kirjoitetun avautumisen aiheesta. ”Sovimme pitävämme kommuniaation alle kahdessa kilotavussa päivä - hän löysi porsaanreiän ja alkoi kirjoittaa tarinoita meilien subjektiriville.” Olen superkateellinen. Olen tehnyt itselleni tavaksi lähteä kaupungille vain katselemaan ihmisiä ja kuluttamaan aikaa. Poikkean yleensä matkan varrella cosmicciin, saatan kirjoittaa hetkisen jotain tai lukea lehteä ja lähteä taas jatkamaan matkaa. Olen kuin kulkuri omassa kaupungissani, en tunne oloani missään tarpeeksi levolliseksi, jotta voisin olla paikallani. Miia hämmästeli kaipuutani toisen ihmisen lähelle. ”Mikset vain opettelisi olemaan yksin.” En pystyisi elämään tällaista vaeltelevaa elämää lopun ikääni, en ainakaan haluaisi. En tosiaankaan halua oppia elämään yksin samalla tavalla kuin haluan oppia elämään yhdessä toisen kanssa. Kyse on kaiketi pohjimmiltaan siitä, että juuri mikään ei tunnu hyvältä ellei sitä voi jakaa jonkun kanssa. Tahdon jakaa koko elämäni jonkun kanssa, vasta silloin se tuntuu parhaalta mahdolliselta. Näin ainakin tunnen juuri nyt. Mielettömän kuuma ja hiostava ilma vieläkin, vaikka kuumin helle jo hellittikin. Olen yrittänyt pitää vuorokausirytmin sellaisena, että olen päivät jossain muualla ja vasta illalla alan tekemään töitä. On paljon helpompi keskittyä kun ei ole läkähdyttävän kuuma. Sikahienoa silti, että on lämmin! =P Ikävä merelle. Näin viimeyönä unta veneretkestä ja päivisin haaveilen kesän ensimmäisestä sukellusreissusta. Tästä kesästä tulee mitä todennäköisimmin kuitenkin merellisesti köyhä. Nyyh.
Festarifiiliksissä vieläkin. En olisi ikinä osannut kuvitella noista päivistä muodostuvan mitään näin hienoa. Ei ole yllättävää, että jäin ikävöimään noita ihmisiä. En ehtinyt tai uskaltanut ajatella Mariakaan ennen kun taas nähtiin, mutta häneenkin sain tutustua vähän lisää. Mielettömän ihania ihmisiä kaikki tyynni.
Paljon ajatuksia kauan kadoksissa olleen minäni perässä. Monia uusia puolia ja asioita, joita en tiennyt tai halunnut uskoa itsestäni löytävän. ”Vaatteet on mun aatteet” lauloi Maukka perusjätkä aikoinaan. Pääsen siis ainakin alkuun sillä, että opettelen näyttämään hipiltä. Päätin seuraavan festariin mennessä kerätä kasaan tukun uusia vanhoja vaatteita, joilla hippeillä. Kaikki suunnitelmat on tosin vielä auki; en ole vielä lainkaan varma siitä mille festarille seuraavaksi päädyn, mutta varmaa on ainakin se, että siellä tulee olemaan hauskaa! =) Käytiin tänään taas uimassa Paimiossa, suunniteltiin tekevämme seuraavan reissun meen pikkupurtilolla. Vois olla ihan mukava hurauttaa pulpettiveneellä Piikkiön Jauhosaaren rantaan. Saisipa ainakin olla rauhassa muilta... Ainiin. Löysin tänään jotenkin kummallisesti upeen liftaussivuston.
Upottaa sormensa hiuksiini ja pörröttää ne entistä enemmän sekaisin. Kääntää kasvonsa laskevalle auringolle uppoutuen omiin ajatuksiinsa. Hetkessä lähellä olevat ihmiset ovatkin taas kaukana ja ilma tuntuu astetta kylmemmältä.
Olin aistivinani eilen todella monen tutun ja tuntemattoman ihmisen olemuksesta jonkinlaista surua tai ahdistusta. Festarit ja vastaavat ovat myös pakkoiloinen juhla, kaikki mukamas menee päin persettä jos ei ole iloinen ja hymyile. Huomasin, että vaikein osannut väkisin hymyilläkään, se aito hymy tuli kuitenkin ihan luonnostaan heti kun osasi unohtaa turhat murheet ja nauttia siitä hetkestä. On se kyllä mahdottoman hienoa, että sain kerrankin kokea iloisen kaupunkifestarin täällä omassa pienessä kaupungissani näiden rakkaiden ystävien seurassa! :) Tämän vuoden DBTL on ollut kaikkea muuta mitä kaikki edelliset. Tänä vuonna koko festari on ollut ystäviä ja yhdessäolemista, ennen olen juossut musiikin perässä ja usein ollut yksin. Päätin aamulla, etten sitten menekään samppikselle. Jääkööt vaan ostamatta laituripassi, mutta ei sinne mikään pakko ole mennä kun ei ole ollenkaan sellainen fiilis että jaksaisi sitä enemmän tai vielä enemmän kännissä olevaa yleisöä ja sateista säätä. Katsotaan vuoden päästä uudestaan...
Huhh! Ihan euforinen olo vieläkin menneestä illasta, vaikka tulin kotiin jo aikoja sitten. Siitä on vajaat pari kuukautta kun tapasin ihanan hippityttöMarin ekaa kertaa, tänään fiilisteltiin samassa porukassa laitureilla. Nautin niin mielettömän paljon tuollaisten aitojen ja avoimien ihmisten seurassa. Wanhat kaverukset Laurakarhu ja Mari oikein hohkuvat ympärilleen kaikkea hyvää, ei siinä vieressä voi muuta kuin hymyillä :) Toivoin salaa mielessäni jotain tämän kaltaista, mutta tämä ilta oli kyllä paljon parempaa. Tahtoo lisää! (Itseasiassa eihän tässä illassa varmaankaan mitään sen erityisempää silti ollut, mutta tämä fiilis tuli juuri nyt tarpeeseen ja pitkällisen odotuksen jälkeen fiilis vaan kertakaikkiaan on todella hyvä. Superlatiivit saavat mun puolesta ihan rauhassa ottaa yliotteen tulevasta viikonlopusta =) Muuttopuuhat jatkuivat kotikodissa tänään. Olin aamupäivällä ammattikorkean aika naurettavan tuntuisissa pääsykokeissa ja menin sieltä melkein suoraan Piikkiöön. Siinä välissä ehdin kuitenkin kipaista hakemassa jo ties kuinka kauan odottamani Tiga and Zyntherius - Sunglasses At Night -sinkun. Aiwan loistava ostos! =) Löysin rojun joukosta eilen wanhan keinuhevosen, joka oli yltä päältä mustien homepilkkujen peitossa. Pesin sen tänään huolellisesti, kuivattelin auringossa ja ihastelin vanhan käsityön jälkeä. Heppa kotiutui lopulta Saaratytön luokse ja voi sitä ilmettä kun tyttö tajusi että ”toi leluhan on mulle!” =) Varmasti mun itsenikin leikeissä palvellut heppa sai jälleen uuden kodin. Hienoa kun tuollaiset kestolelut pääsee kierrätykseen, joskus muutaman vuoden päästä heppavanhus saattaa löytää itsensä taas jostain toisesta kodista :) Huomenna on taas luvassa yhdet pääsykokeet ammattikorkealla. Täytynee nukkua pari tuntia päivällä, että vieläkin kovin arka kurkkuni saisi edes hetken tarvitsemaansa lepoa. Jos vain osaisi ottaa huomisen vielä rauhallisesti, niin uskon tämän kuntopuolen olevan ihan OK. Toivotaan parasta, jne... ;)
Olo hellitti eilisestä vähäsen, tosin nukuinkin aivan järjettömän paljon. Niin paljon kaikkea tekemistä, ettei ole ehtinyt edes ajatella saatika jännittää huomisia pääkkäreitä. En edes tiedä mille linjalle nuo kokeet on, mut kunhan ilmaannin paikalle ni kai se riittää... Kuulin tuttujen jo juhlivan laiturifestareita, vaan itsellä ei oikein ole vielä fiilikset korkeella. Jos tämä olo vielä paranisi hivenen huomiseksi ni menen kyllä iltasella kaupunkiin tarkkailemaan meininkejä. Tänään päivällä oli aika sateinen ilma, mutta ainakin hetki sitten tiiruilemani sääkartta lupasi pyöreän auringon kuvaa huomiselle. Toivomme parasta.
Näin suuren kuorma-auton rymistelevän pihaan ja mieleeni muistui heti Sallan isä. On jotenkin järjetöntä, että vielä nykyäänkin kaipaan noita tyyppejä, sitä koko perhettä ja niiden juttuja. Äiti kysyi Sallan äidistä, enkä tiennyt mitä vastata. Tajusin, etten tiedä koko perheestä enää mitään. Joskus ottaa päähän kun nostalgioi liikaa ja tahtoo liikaa elää menneessä. En kuitenkaan voi itselleni mitään, se vaan jotenkin... aina tulee jostain. En ole päästänyt lähelleni kuin hyvin harvoja ihmisiä. Eilen kuumetokkurassa kierittelin päässäni ajatusta siitä, millä tavalla pääni sisään kaivautuneet naiset poikkeavat muista tai mikä näitä yhdistää keskenään. En keksinyt vastauksia, tulin siihen lopputulokseen ettei näitä yhdistä mitään. Toisissa ihmisissä vain on jotain. Se jokin hassu näkymätön voima, jonka kuitenkin tuntee. Toisilla se on vahvempi kuin toisilla, mutta kaikilla se vaikuttaa silti samoin. Voi kuinka haluaisinkaan taas rakastua.
Lauantainen Dynamon edessä palelu näyttää koituneen kohmelokseni. Heräsin aamuvarhain vain todetakseni, etten voi millään herätä vielä. Yö meni levottomasti sängyssä kieriessä ja aamulla tajusin levottoman unen johtuneen lähes tukkeutuneista hengitysteistä ja ärtyneistä limakalvoista. Mielettömän huono olo on jatkunut koko päivän, olen yrittänyt vaan nukkua ja juoda. Toivottavasti huomenna on parempi olo. Torstain ja perjantain pääsykokeet mietityttää. Odotan myös mielenkiinnolla tulevaa DBTL-viikonloppua, en haluaisi mistään hinnasta oll juuri nyt kipeänä. Jos kaikki menee hyvin, pääsen nauttimaan ennenkuulemattomista musiikkinautinnoista ja kaiken kukkuraksi tapaamaan tuttuja joita ei ole tullut nähtyä liian pitkiin aikoihin. En todellakaan haluaisi missata tätä.
Heräsin kipeän kurkun kanssa joskus keskellä päivää. Suuri harmistus, taisin vilustuttaa itseni eilen siinä Dynamon edessä palellessa. Darn.
(Verkkopimento alkoi itseasiassa jo eilen, mutta ei hätää - luulen saavani eLamani takaisin jo maanantaina =) Aurinko oli jo alkanut nousta kun viimein pääsin kotiin. Törmäsin Dynamossa Johannaan ja Lauraan, ja jäin heidän seuraansa loppuillaksi. Olen sellainen tyyppi, joka yleensä haluaisi lähteä kotiin rakkaansa luokse (tai mielellään tämän seurassa) 15-30min ennen baarin sulkemista, jotta välttäisi narikkajonot ja yliahtaan väenpaljouden. En oikein osaa ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat notkua kaikkialla viimeiseen hetkeen asti ja senkin jälkeen vielä notkua lisää. Toisinaan olen itse kuitenkin samanlainen jos ajaudun keskelle mielenkiintoista keskustelua tai vastaavaa tilannetta joka tuntuu niin kiehtovalta, että siitä ei haluaisi luopua, mutta pääsääntöisesti silti haluan ajatella baari-ilta-ajatuksen niin, että baariin mennään pitämään hauskaa ja sen jälkeen mennään kotiin nukkumaan. Tylsää ehkä, mutta minua.
En enää muista miltä tuntui tulla kotiin, jossa ei tarvinnut olla yksin. Sellaiseen kotiin, jossa oli läheisyyttä, rakkautta ja seksiä oikeina annoksina oikeaan aikaan ja yhdessä yksin olemista silloin kun sitä tarvitsi. Se oli varmaan kovin hienoa, mutta parisude on silti aina kompromisseja. Se on aina johonkin myöntymistäja jonkun pois jättämistä. Vastineeksi saa myös paljon, mutta se elämä on kovin erilaista kuin yksinäisen ihmisen täydellinen kontrolli omasta itsestään. Nyt ei ole kompromisseja, eikä toisen tarpeiden huomioonottamista - nyt koko maailma olenkin minä itse. Pelkään tottuvani liikaa tällaiseen vapaaherran elämään. Kaikkine hyvine puoline kun mulle sinkkuus kuitenkin on ihan perseestä. Se sukkaa enemmän kuin moni asia yhteensä. Elämä ei välttämättä olisi yhtään helpompaa tai edes parempaa parisuhteessa, mutta ottaisin silti mieluummin ajatuksiini murheet parisuhteesta kuin sen puuttumisesta. Nämä siis päivän ajatuksina samalta mieheltä, joka vielä pari päivää sitten kehitteli ajatusta sinkkuuden loistohetkillä ratsastelusta ja mahdollisimman vapaasta, sitoutumattomasta elämästä. Oh, well. Huomenna ehkä jotain kivaa ja aurinkoista. Toivottavasti.
Unessa.net Kommentoi lyhyesti
|
-Mun
uus elämä alkoi Nyt!, äiti iloitsi onnellisena
uudessa kämpässään keskellä muuttolaatikoiden
sekamelskaa. En ole koskaan kai osannut lapsen asemassa nähdä
vanhempien vaikeuksia. Ei siinä vanhassakaan mitää
vikaa ollut, miksi ihmeessä uusi? Ehkä niitä
ei vaan halunnut nähdä. Tai sitten niitä peiteltiin
hyvin. Samapa tuo kaiketi, tänään kaikki on jo historiaa.
Mielenkiintoinen
Imin
itseeni hippivaikutteita ja päätin, että haluan ihan
tosissani uppoutua hippiaatteeseen vielä piirun verran lisää.
Toisaalta se on jonkinlainen haave, jota olen aina halunnut elää,
toisaalta varsin pitkälle myös käytännön
sanelemien ehtojen osoittama polku, koska joudun elämään
melkoisen köyhää elämää tulevan kesän
:)
Hengailin
tosiaan Johannan ja Lauran kanssa pari tuntia Dynamon edessä
ja ASOssa pilkun jälkeen. Olin enmmäkseen hiljaa ja tarkkailin
muita ihmisiä. Viimeisimpien epätoivoisten iskuyrityksiä,
ylihumaltuneiden örvellystä, ylienergisten sekoilua, rakastavaisten
lemmintää ja kaikkien muiden yöllistä rupatteluhetkeä.
Toisaalta kauhean naurettavan tuntuista, toisaalta kiehtovan erilaista.
Tiedän, että jos olisin tuntenut itseni yksinäiseksi,
olisin kaivannut siinä hetkessä juttukumppania ja jonkun
huomiota, mutta nyt halusin enemmänkin päästä
hetkeksi johonkin hiljaiseen paikkaan ihan yksikseni. Olemaan yksin.
Kotiin. |
|
 |
|
|
|
|
|
|
Unessa.net? Motiiveja
~ Toukokuu
Satumaa
#unessa.net Live!
Verkkojulkaisun apuna: Mukana myös: |
Unessa.net
Arki
© Ville Säävuori 2002